Raportti Edustus

AC Oulun kuluvan ylimenokauden harjoitusottelut eivät ole sujuneet hyvin. Virallisten otteluiden huikean saldon rinnalla harjoitusottelut ovat menneet pahasti penkin alle. Tänään Heinäpään tekonurmella pelatussa ottelussa Kakkosen GBK oli parempi 0-3-lukemin.

Kotijoukkueen rivistöstä on onnistujia vaikea löytää. Sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan peli ei ottanut tuulta alleen juurikaan missään vaiheessa ja otteet näyttivät valitettavan löysiltä. Kokoonpanossa nähtiin paljon kokeiluja ja kaikille pelaajille annettiin minuutteja, mutta tämän taakse on turha piiloutua – etenkin kun ottaa huomioon ajan kohdan jolloin taistelu avauskokoonpanon paikoista tulisi olla kuumimmillaan.

Avausjakson myötätuuleen pelannut kotijoukkue myllytti vahvasti ensimmäiset viisi minuuttia, mutta vaarallisille paikoille ei päästy. Jakson edetessä voimasuhteen tasoittuivat. Laivastonsinisten parhaat paikat tulivat kaukolaukauksista, joita esittelivät Iiro Vandell ja Aapo Heikkilä. Myös muutamasta sivuvaparista onnistuttiin luomaan läheltä piti tilanteita, mutta maali pysyi koskemattomana.

Vierasjoukkue oli liikkeelle todella kovalla asenteella – raitapaidat voittivat paljon kaksinkamppailuita ja suojelivat omaa maaliaan esimerkillisesti. Huippupaikoilla ei myöskään AC Oulun maalilla mässäilty, mutta aivan ensimmäisen jakson loppuhetkillä vieraat siirtyivät 0-1-johtoon. Suoraan ilmasta keskityksen verkkoon laittoi Benjamin Storbacka.

Toiselle jaksolle kotijoukkue vaihtoi peräti kuusi pelaajaa. Vastatuuli ei helpottanut takaa-ajoa – kotijoukkue hallitsi palloa, mutta murtautumisvaihe tuotti ongelmia kurinalaista vastustajaa vastaan. GBK siirtyi kahden maalin johtoon upealla tavalla – Miika Hohental latasi pallon ylänurkkaan 20 metristä. Maalin jälkeen peli pyöri yhä enemmän vierasjoukkueen päädyssä. Huippupaikkoja tarjottiin Pekka Wellingille, Matias Ojalalle ja Toni Tahvanaiselle, mutta maaliviivaa lähemmäs ei palloa saatu. Ottelun viimeisellä minuutilla vierasjoukkue kävi iskemässä pallon vielä kerran maaliin vastahyökkäyksen päätteeksi, jossa kotijoukkueen puolustajat ohitettiin yksi kerrallaan aivan liian helposti.

Sanonta huono kenraali enteilee hyvää ensi-iltaa pitää toivon mukaan jälleen kutinsa, kun AC Oulu kohtaa ensi viikon torstaina Respect Suomen Cupin 6. kierroksella PS Kemin. Arina Areenalla pelattava huippuottelu vihelletään käyntiin 18:30.

Ennakkoliput otteluun myy Urheilukauppa.eu (Pakkahuoneenkatu 9) sekä täysin uutena palveluna käyttöönotettu W-ZUP – älypuhelimilla toimiva applikaatio, joka mahdollistaa kätevän mobiililipun. Lue lisää ja lataa W-ZUP täältä>>.

Kommentit

– Heikkoa oli tekeminen. Olisin toivonut silmitöntä taistelua pelaajilta, jotka taistelevat peliajasta. GBK pelasi vahvuuksillaan ja me teimme päinvastoin. Tulos on tämä, jos jokainen ei keskity ihan täysillä jokaiseen tilanteeseen ja tapahtumaan. Ei me mitään huonoja kenraaleja tarvita, että voitamme viralliset ottelut, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen manasi.

ACOTV

Yhteistyössä
Jälkipelit