Raportti Edustus

Pietarsaarelainen JBK juotti AC Oululle tervaa Suomen Cupin 3. kierroksen ottelussa. Kotijoukkue nappasi 3-0-voiton ja pudotti oululaisten Suomen Cupista.

AC Oulun peli on takalukossa. Suvereeni pallonhallinta ei lohduta, kun maalinteko on tervanjuontia ja puolustuspään virheet kostaantuvat takaiskumaaleilla. Tämä oli ottelun juoni tälläkin kertaa Pietarsaaren Tellushallissa.

JBK sai otteluun juuri sen mitä sen ei olisi pitänyt saada – salamamaali kuuden minuutin kohdalla komealla kääntölaukauksella avitti kotijoukkueen lentoon. Maalia edelsi kaksi AC Oulun tappiota kaksinkamppailutilanteissa. Maalin jälkeen AC Oulu otti ohjat käsiinsä luoden tukun huippupaikkoja, mutta huonosta viimeistelystä sekä vastustajan parhaan pelaajan, maalivahdin, ansiosta pallo ei tietään puiden väliin löytänyt. JBK pääsi muutamaan pallonriistoon, mutta Tommi Lindholm AC Oulun maalilla ei joutunut torjuntatöihin oikeastaan kertaakaan koko ottelun aikana. 27. minuutin kohdalla AC Oulu menetti pallon keskialueella, josta käynnistyi JBK:n terävä vastahyökkäys. Mustapaitojen poikittaissyöttö kimposi oululaispelaajasta suoraan JBK-hyökkääjän jalkaan, joka kiitti ja laukoi taululle 2-0-lukemat. Avausjakso jatkui samalla kaavalla – AC Oulu piti palloa päästen muutamaan ratkaisupaikkaan, mutta maaliin saakka palloa ei saatu.

Toiselle jaksolle JBK tuli johtoaseman siivittämänä raivoa täynä. Joukkue puolusti hyvin ja pyrki nopeisiin hyökkäyksiin, mutta AC Oulu käänsi hallintaa yhä selvemmin itselleen. 60. minuuttia oli kellossa, kun Mika Nurmelan vasemman jalan laukaus painui hyvältä paikalta vain vähän yli maalin. Kaksi minuuttia myöhemmin AC Oulu sahasi hienon hyökkäyksen, jonka päätteeksi Tuure Siira oli nokitusten maalivahdin kanssa – kuti viidestä metristä jäi kuitenkin kuin ihmeen kaupalla loisto-ottelun pelanneen maalivahdin syliin. Hetki myöhemmin AC Oulu siirtyi pelaamaan kolmen pelaajan puolustuslinjalla, nostaen Dritan Stafsulan keskikentälle. Myllytys jatkui, mutta todellisen kirivaihteen silmään iskevää kavennusmaalia ei saatu aikaiseksi. JBK ratkaisi ottelun lopullisesti 83. minuutin kohdalla. Hyökkääjä katkaisi Juho Meriläisen huonon syötön, kirmasi puolittaiseen läpiajoon ja tarjoili toverille pallon tyhjään maaliin. Lopussa peli aaltoili ja tunteet kuumenivat. Näin ollen JBK:lle ansaittu voitto ja jatkopaikka.

– Nolla tehtyä ja kolme omiin Kolmosen joukkuetta, vaikkakin todella hyvää sellaista, vastaan kertoo kaiken oleellisen. Peli rullasi paljon paremmin kuin viime viikonlopun turnauksessa, mutta olimme huonoja kentän molemmissa päädyissä. Tammikuun kuherruskuukauden jatkoksi helmikuu on ollut karua arkea. Kaikesta huolimatta tekeminen ja elämä jatkuu, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen kertoo pettyneenä.

– Meidän tulee löytää peliin ja jätkiin takaisin rentous, joka oli tammikuussa, Ojanen tiivistää.