Raportti Edustus

AC Oulu hävisi kauden viimeisen vierasottelun EIF:lle lukemin 3-2. Laivastonsinisten maaleista vastasivat Aapo Heikkilä ja Alberto Alvarado Morin.

Kotijoukkue aloitti ottelun vahvasti. Korkean prässin ansiosta vierailla oli vaikeuksia pelin avaamisessa. EIF siirtyi johtoon jo 7. minuutilla, kun Ville Sevon onnistui yllättämään Juhani Pennasen lähietäisyydeltä. Maalin jälkeen kotijoukkue jatkoi komennossa, mutta lisäosumia se ei onnistunut tekemään.

AC Oulun tasoitus tuli käytännössä ensimmäisestä tilanteesta. Aapo Heikkilä pääsi yrittämään kulmapotkun jälkitilanteesta kaksikin kertaa ja toisella pallo painui vastustamattomasti ohi Jonathan Jäntin vartioiman maalin. Maali piristi vieraiden peliä huomattavasti.

Jakson lopussa kotijoukkue pääsi jälleen johtoasemaan, kun Pennanen epäonnistui nyrkkeilemään keskityspalloa – maalin viimeisteli helpohkosti Zakarias Ekström. Näin ollen tauolle kotijoukkueen 2-1-johdossa.

Toinen jakso alkoi tasaisesti ja vauhdikkaasti. Puolittaisia maalipaikkoja nähtiin molemmissa päädyissä, mutta seuraavaa maalia saatiin odottaa 60. minuutille asti. Tälläkin kertaa takaiskua voidaan pitää AC Oulun kannalta hölmönä, sillä Konstantin Belovin rike kuudentoista-alueella oli tarpeeton – pilkulta pallon maaliin laukoi Kevin Kauber.

3-1-tilanteessa AC Oulu otti pelin selvästi itselleen. Ensin 70. minuutilla ottelun erotuomari Oliver Reitala hylkäsi Lassi Nurmoksen kulmapotkusta tekemän osuman. Oikeudenjakaja näki tilanteessa rikkeen. Ykkösen maalipörssin johtoasemaa vankistanut Morin kavensi ottelun 74. minuutilla, kun EIF puolestaan sortui isoon virheeseen – Akseli Ollilan pudotus Jäntille epäonnistui ja Morin karkasi ilmaiseen läpiajoon.

Tunteet kuumenivat todenteolla 83. minuutilla. EIF:n Riku Selander taklasi Josue Sotoa punaisen kortin arvoisesti. Soton reagointi taklaukseen oli myös ulosajon arvoinen, joten viimeinen kymmenen minuuttia pelattiin 20 pelaajan voimin.

Lopussa AC Oulu sai usean paikan tasoitukseen, joista parhaat tulivat Toni Tahvanaisen nousuista oikealta laidalta, mutta viimeiset syötöt rangaistusalueella jättivät toivomisen varaa. Kotijoukkueen kestäessä, se nappasi lopulta 3-2-voiton tarraten tiukasti kiinni sarjan kolmanteen sijaan.

AC Oulun kauden viimeinen peli pelataan ensi viikon lauantaina 27.10. Raatissa klo 13.00 alkaen. Vastaan asettuu sarjasta tippuva JJK, mutta katseet ottelussa suuntautuvat ehdottomasti Markus ”Mako” Heikkiseen, joka pelaa upean ammattilaisuransa viimeisen ottelun.

Kommentit

– Ei ollut tarpeeksi laadukasta tekemistä meiltä tänään. Molemmat joukkueet pelasivat rohkeasti ja maaleja nähtiinkin virheistä. Meillä on sarjaa vielä viikko jäljellä. Vedämme täysillä ja koko joukkue haluaa varmasti antaa Makolle hienon jäähyväisottelun, AC Oulun päävalmentaja Mika Lähderinne kertoo.