Raportti Edustus

AC Oulu koki 3-1-tappion kauden viimeisessä harjoitusottelussa PS Kemin vieraana. Oululaisten ainoasta maalista vastasi Dritan Stafsula.

Ottelun avausjakso oli oululaisten. 30 minuutin kohdalla Dritan Stafsula tykitti vasurillaan komean kudin takanurkkaan 25 metristä. Vain hetkeä myöhemmin PS Kemin maalivahti rikkoi punaisen kortin arvoisesti. Harjoitusottelun ollessa kyseessä joukkueet jatkoivat tasakentällisin.

Toiselle jaksolle kotijoukkue tuli AC Oulua huomattavsti terävämmin. Kemiläiset iskivät kaksi maalia lyhyellä aikavälillä – ensimmäisen vastahyökkäyksestä ja toisen keskityspallon jälkitilanteesta. Tappiotilanteessa AC Oulu haki tasoitusosumaa raivoisasti, siinä kuitenkaan onnistumatta. Ottelun lisäajalla PS Kemi kaunisteli loppulukemat 3-1:een antaen oululaisille rutkasti mietittävää ennen ensi viikon sunnuntaina alkavaa sarjaa.

– Liian tuttu tilanne pelin jälkeen – hallittiin, mutta luu jäi käteen. Peli itsessään toimii ihan mukavasti, mutta henkilökohtaisella tasolla tulee liikaa virheitä. Jokaisen täytyy nostaa tasoaan viikon aikana, se on selvää, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen kertoo.