Oululaisten juhannuskokko ei syttynyt ennenaikaisesti Pietarsaaressa
Keskiviikkoillan myöhäisottelu Pietarsaaren Jaron ja AC Oulun välillä kääntyi oululaisittain tuskalliseen 2–1(0–0) -lopputulokseen.
Tappion myötä AC Oulu jatkaa sarjataulukossa viimeisellä sijalla. Pisteitä oululaisilla on kasassa viisi, 12 pelatun kierroksen jälkeen.
Pietarsaaren isojen panosten ilta sai kenties yhden ratkaisevan käänteensä ottelun avausjakson 39. peliminuutilla, kun vieraiden Abu Dumbuya katseli punaista korttia kahden varoituksen vauhdittamana.
Vajaamiehisenäkin oululaiset pitivät kenttätapahtumia hallussaan, josta työnäytteenä Niklas Jokelaisen iskemä johtomaali 49. minuutin kohdalla.
– Punainen kortti tietenkin vaikeutti pelaamistamme, mutta pystyimme myös vajaamiehisenä pelaamaan voitosta, mietiskeli AC Oulun päävalmentaja Mikko Isokangas ottelun jälkitunnelmiaan.
– Totta kai punainen kortti toi peliimme sen, että jouduimme pelaamaan paljon ilman palloa ja etenkin tuollaisella kentällä pallottomanakin on päästävä asioita kentällä tekemään. Jätkät kyllä taistelivat jälleen kerran hyvin. Ei se siitä jäänyt tälläkään kertaa kiinni, jatkoi Isokangas.

Jokelaisen johtomaalin jälkeenkin pelin hallinta pysyi Laivastonsinisillä, mutta pelin loppuhetkien osalta kohtalo oli päättänyt kuitenkin toisin.
Ensin Jaron Jim Myrevik tasoitti pelin 71. minuutilla.
Tähän ei kuitenkaan vieraiden tuska päättynyt, vaan kolmen sarjapisteen lopullinen osoite varmistui kotijoukkueen Rudi Vikströmin kulmapotkusta puskeman 2–1-maalin myötä. Tässä vaiheessa pelikello näytti 88 pelattua minuuttia.
Taistelevasta peli-ilmeestä huolimatta oululaiset aloittivat paluumatkansa pohjoiseen ilman uusia sarjapisteitä.
– Nyt pitää miettiä asioita ja sitä, miten näitä pelejä saadaan käännettyä jatkossa meille, päätti Isokangas.
Oululaisten ottelut jatkuvat juhannuksen jälkeen Suomen Cupin puolivälierissä Seinäjoen Jalkapallokerhoa vastaan.

