Raportti Edustus

AC Oulu otti kauden toisesta kamppailusta jo kauden toisen voiton. Ottelun sankareina nähtiin maalintekijä Titi Essomba sekä maalivahti Johannes Wentin, joka tarjoi rangaistuspotkun.

AC Oulu otti kauden toisen voiton Keith Armstrongin johtamalta FC Hakalta. Hakalla tappio oli jo kauden toinen. Laivastonsinisten valmennus- ja taustatiimi on saanut AC Oulun pelaajat hurjaan vireeseen. Poissaolijoita lauantaina nähtiin vain pelikieltoinen Petteri Pietola sekä pitkäaikaispotilas Niko Ronkainen sekä treeneissä lievän jalkavamman saanut Tuomas Mustonen

Olosuhteet Raatin stadionilla olivat lauantaina tuuliset, joten se yhdistettynä heikkokuntoiseen nurmeen, tekivät ottelussa hieman haastavan. Sarjan ensimmäisellä kierroksella rökäletappion kokenut Haka taisteli paremmin Oulussa, mutta AC Oulu oli piirun verran parempi. Ottelun kulminaatiopisteitä olivat Titi Essomban maali sekä Johannes Wentin torjuma rangaistuspotku. 10. minuutilla vasemmalla laidalla pelannut Marin Glavas antoi loistavan syötön Titi Essomballe, joka viimeisteli voittomaaliksi jääneen osuman. 41. minuutilla FC Hakan Kalle Multasella oli oiva mahdollisuus tuoda vieraat tasoihin. Johannes Wentin kuitenkin torjui maalitykin yrityksen. 

– Ei se sattumaa ole että me toista kertaa putkeen voitetaan 1-0. Olemme yhtenäinen joukkue, ja painetaan hommia siellä kentällä. ”Jantsalle” pitää antaa kreditit torjutusta rangaistuspotkusta, sillä hän kertoi ennen ottelua mihin Multanen ampuu mikäli rankkari tulee. Puolustuslinja on toiminut hyvin alkukauden perusteella. Päivä päivältä ja viikko viikolta meidän yhteistyö toimii paremmin. Siinä on keskellä kaiken kokenut Mako Heikkinen johtamassa puolustusta, ja vierellä lupaavat kaverin Ege Auvinen ja Aksu Kalermo, kertoi Johannes Wentin ottelun lehdistötilaisuudessa. 

– Harvoin me ollaan 1-0 otteluita voitettu. Nyt niitä on sitten voitettu kaksi kertaa putkeen. Ensimmäisellä puoliajalla voitettiin hyvin kaksinkamppailuja ja saatiin pidettyä palloa. Toisella jaksolla tiedettiin että Haka tulee kovaa päälle. Pelattiin toisella jaksolla sitten huonosti pitkiä pätkiä. Hukattiin palloja ja sekoiltiin välillä puolustuspäässä. Joten kyllä tässä vielä parannettavaa on, tuloksesta huolimatta, kertoi päävalmentaja Rauno Ojanen. 

AC Oulu kohtaa seuraavaksi äitienpäivänaattona Turun Palloseuran Turussa Veritas Stadionilla. Ottelu pelataan lauantaina 13.5. klo 17.00. Mikäli et pääse paikanpäälle, näet ottelun Elisa Viihteen tai Fanseatin välityksellä. 

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit