Raportti Edustus

AC Oulu otti kauden neljännessä ottelussaan kolmannen voittonsa, kun aurinkoisella Castrenilla vieraana ollut PK-35 kaatui lauantai-iltapäivän pelissä Joni Korhosen maalilla 1 – 0 (1 – 0).

KATSO MYÖS:

Malinen: Kehityimme ottelun aikana
Videokooste ottelusta

Voiton myötä AC Oulu siirtyi Ykkösen piikkipaikalle ohittaen juuri PK-35:n, joka oli vielä ennen keskinäistä ottelua tasapisteissä oululaisten kanssa. AC Oulun saldo neljästä pelistä on nyt kolme voittoa ja yksi tasapeli. Tappiosarake näyttää siis edelleen pyöreää nollaa.

Lauantain pelissä AC Oulu aloitti vahvasti ja hallitsi ensimmäistä puolituntista selkeästi. Kokonaisuutena pallollinen hallinta oli sinipaidoilla koko ottelun ajan.

Myös maalipaikkoja syntyi, ja niistä ensimmäiseen pääsi jo viiden minuutin kohdalla avauskokoonpanoon murtautunut Joni Korhonen. Oikeana laitahyökkääjänä pelannut Korhonen ei kuitenkaan aivan ehtinyt läpisyöttöön mukaan. Muutamaa minuuttia myöhemmin Yoben veljekset Dominic ja Donewell petasivat paikkaa kärkipelaaja Frank Jonkelle, mutta vantaalaispuolustus ehti viime hetkillä pelastamaan tilanteen.

Seuraavan kerran PK-35:n maalivahti Miikka Häkkistä säikäyteltiin noin 13 minuutilla, kun Jonke pääsi jatkamaan Mika Nurmelan erinomaisesta vapaapotkusta. Jonken pusku pamahti kuitenkin maalin yläkehikoihin.

PK-35:n ensimmäinen maalipaikka avautui 23 minuutilla, kun Teemu Pannula oli pääsemässä vapaaseen tilanteeseen rangaistuspotkualueen sisällä. Isäntien onneksi pallo kuitenkin karkasi Pannulan jalasta ratkaisevalla hetkellä.

Ottelun ensimmäinen ja lopulta myös viimeiseksi jäänyt maali syntyi 29. minuutilla. Jälleen kerran erinomaisia vapaa- ja kulmapotkuja läpi pelin tarjoillut Nurmela antoi vapaapotkun, jonka jatkopallossa oli ensimmäisenä Joni Korhonen. Näyttöpaikkansa komeasti käyttänyt Korhonen laukoi kotijoukkueen 1-0-johtoon ensimmäisellä maalillaan AC Oulun paidassa.

Avausjakson aikana AC Oululla oli vielä pari paikkaa toiseenkin maaliin. Reilun puolen tunnin kohdalla Jonke tarjoili pallon Nurmelalle, mutta Häkkinen torjui Nurmelan noin 20 metristä lähteneen laukauksen alakulmasta. Viitisen minuuttia myöhemmin vasen laituri Juha Majava pääsi puolestaan puskemaan Nurmelan keskityksestä, mutta pallo sivuverkkoon.

Ensimmäisen puoliajan lopussa myös PK-35 pääsi pariin kertaan väläyttelemään vaarallisuuttaan. Ensin kokeili Mikko Halme, mutta varmaakin varmemman ottelun pelannut maalivahti Dennys Rodrigues torjui tilanteen kulmapotkuksi. Maalitykki Petteri Kaijasilta puolestaan potkaisi 45 minuutin kohdalla saksipotkulla pallon ohi maalin.

Toisella jaksolla ottelun pallollinen hallinta oli edelleen isännillä, mutta maalipaikkoja nähtiin molemmissa päissä. 57 minuutin kohdalla Kaijasilta haki ratkaisua noin 12 metristä, mutta Rodrigues venytti itsensä pallon tielle. Viisi minuuttia myöhemmin tapahtui toisella maalilla. Antti Pehkonen pääsi kokeilemaan kaksikin kertaa Niko Kukan keskityksestä, mutta tulosta ei syntynyt.

Seuraava paikka rakennettiin 73 minuutilla, kun Kukka ja vaihdosta kentälle tullut Joonas Pennanen tarjoilivat paikkaa Majavalle, joka puski kuitenkin viitisen metriä yli maalin. Toisella jaksolla kentälle tuli Pennasen lisäksi myös Tommi Kauppinen, joka esittikin erinomaisia otteita.

Viimeisen kympin aikana sydämentykytyksiä tarjoiltiin molempien joukkueiden kannattajille. Ensin AC Oulun Pennanen haki hienon kuljetuksen päätteeksi takatolpalta omiaan, mutta kavereita ei löytynyt. Parin minuutin kuluttua Dominic Yobe laukoi Pennasen syötöstä hieman ohi maalin ja vielä 85 minuutin paikkeilla Pennanen laukoi itse terävästi, mutta ohi. Myös Frank Jonkella oli oma paikkansa, mutta kanadalainen ei tällä kertaa onnistunut viimeistelemään puolittaisesta läpiajosta.

Viime kauden muistot PK-35:n viime hetken tasoituksesta nousivat oululaisten mieliin myös tällä kerralla, kun Vesa Kosonen voitti 93 minuutilla pääpallon boksissa. Rodrigues korjasi kuitenkin pallon talteen ennen Kososen vetoa, ja näin homma oli paketissa.

AC Oulun parhaimmistoon kuuluivat lauantaina varmaotteinen maalivahti Rodrigues, maalintekijä Korhonen, jälleen erikoistilanteissa loistanut Nurmela, keskikenttää hallinnut Dominic Yobe sekä toisella jaksolla kentälle kirmanneet Pennanen ja Kauppinen. Erityisesti keskikentän pohjalle tullut Kauppinen antoi vahvoja näyttöjä osaamisestaan.

Voiton myötä AC Oulu kirjoitti historian kirjoja uuteen uskoon, sillä kyseessä oli oululaisjoukkueen ensimmäinen kolmen pisteen potti PK-35:sta sarjaotteluissa.

Voitto tarkoitti myös sitä, että AC Oulu nousi kymmeneen pisteeseen ja sarjajohtoon. Haasteet jatkuvat kuitenkin kovina ensi viikolla, kun ohjelmassa on ensin vierasottelu Viikinkejä vastaan torstaina ja sitten kotiottelu FC PoPaa vastaan sunnuntaina.

AC Oulu – PK-35 1 – 0 (1 – 0)

29min. 1 – 0 Joni Korhonen
66min. PK-35 Eetu Sassila varoitus
90min. AC Oulu Frank Jonke varoitus

Yleisöä: 1 412

Veikkauspörssipisteet:

*** Mika Nurmela, AC Oulu
** Dennys Rodrigues, AC Oulu
* Niko Heiskanen, AC Oulu

ong>

AC Oulun kokoonpano

Dennys Rodrigues
Niko Kukka
Antti Pehkonen
Juho Meriläinen
Niko Heiskanen
Dominic Yobe
Mika Nurmela
Donewell Yobe (72min. Tommi Kauppinen)
Juha Majava (82min. Eetu Uusitalo)
Joni Korhonen (67min. Joonas Pennanen)
Frank Jonke

(Toimitus)