Raportti Edustus

AC Oulu haki 1-2-vierasvoiton PS Kemistä Suomen Cupin lohkovaiheen viimeisestä ottelusta. Voiton myötä AC Oulu nousi lohkon toiseksi ja etenee näin ollen lohkosta jatkoon Kuopion Palloseuran kanssa.

AC Oulu lähti otteluun melkoisen kapealla miehistöllä. Sivussa olivat mm. jalkavaivaa vielä paranteleva Lassi Nurmos jakuumeessa ollut Markus Heikkinen.Farmiseura OLS:sta kokoonpanoon oli nostettu nuoret miehet Christian Bohui ja Toivo Xiong.

Ottelu Kemin Arina Areenalla alkoi tasaisissa merkeissä. Vartin pelin jälkeen molemmat joukkueet olivat päässeet kertaalleen yrittämään maalintekoa kohtuullisesta paikasta, mutta osumilta säästyttiin.

PS Kemi siirtyi ottelussa johtoon, kun avausjaksoa oli pelattu 41 minuuttia. Laivastonsinisten kulmapotkun jälkitilanteesta PS Kemi pääsi hyökkäykseen, jonka päätteeksi Kevin Tano pääsi läpiajoon – Tommi Lindholm selvitti ensimmäisen yrityksen mutta Tano onnistui siivoamaan irtopallon maaliin. Maaliin johtaneessa tilanteessa AC Oulu joutui suorittamaan ensimmäisen vaihdon, kun Aleksi Gullsten kolautti jalkansa PS Kemin puolustajan kanssa.

Toisella jaksolla peli jatkui tasaisena. Oululaiset tulivat tasoihin 70. minuutilla ja asialla oli cupissa jo viidennen kerran osunut maalipyssy Alberto Alvarado Morin. Kymmenen minuuttia edellisestä ja jälleen verkko heilui Oskari Forsmannin selän takana – tällä kertaa asialla oli Toni Tahvanainen, jolle maali oli ensimmäinen tälle kaudelle.

AC Oulu kesti PS Kemin lähentelyt viimeisen kympin aikana ja nappasi näin ollen voiton. KuPS:n kukistaessa RoPS:n omassa ottelussaan, nousi AC Oulu siis lohkon kakkospaikalle ja jatkopeleihin jättäen pohjoisen Veikkausliigajoukkueet taakseen.

Kommentit

– Voitto vieraskentällä Veikkausliigajoukkueesta on hyvä suoritus. Kun ottaa huomioon, että meillä oli paljon poissaoloja niin olen erittäin tyytyväinen. Jatkopaikka ja kahden liigajoukkueen taaksejättäminen lämmittää myös, vaikka onhan pelissä vielä paljon parannettavaa, AC Oulun päävalmentaja Mika Lähderinne kommentoi.