Raportti Edustus

AC Oulu otti pitkästä aikaa kotivoiton, kun Grankulla IFK kaatui lukemin 2-1.

Ottelun alku oli tasaista vääntöä. Vierasjoukkue Grankulla IFK vetäytyi puolustaessa todella alas ja muurin murtaminen oli vaikeaa. Kotijoukkueen ensimmäinen vaarallinen tilanne tulikin hyvästä vastahyökkäyksestä – Jere Aallikko ja Titi Essomba pelasivat hyvin yhteen mutta Toni Virtanen venyi hyvään torjuntaan.

Seuraavaa tilannetta saatiin odotella tovin verran – tällä kertaa Alvarado Morin pääsi puskemaan Essomban keskityksestä, mutta nikkaus painui hieman ohi maalin.Avausjaksolla ei siis maaleja nähty, joten pukusuojiin painuttiin maalittomassa tasatuloksessa.

Toinen jakso alkoi kotijoukkueen komennossa. Avausmaalia saatiin todistaa ottelun 52. minuutilla. Sharp Räsänen antoi pallon linjan taakse juokseelle Matias Lindforsille. Lindfors kavensi kohti maalia ja pelasi pallon avopaikkaa, josta Morinilla oli helppo työ laittaa pallo maaliin.

Maalin jälkeen pallo alkoi pyöriä yhä enemmän vierasjoukkueen maalilla ja seuraavan viiden minuutin aikana paikkoja oli ainakin kahteen lisäosumaan.Tämän jälkeen sarjapaikastaan taisteleva vierasjoukkue alkoi saada hiljalleen painetta kohti Johannes Wentinin maalia.

Kotijoukkueen peli oli tässä vaiheessa hieman hakusessa, mutta se onnistui silti luomaan Morinille kaksi paikkaa. Maali nähtiin kuitenkin toisessa päädyssä – 78. minuutilla pallo kimpoili Samuel Langhoffin kautta verkkoon. Kotijoukkue kuittasi vierasmaalin nopeasti vain kaksi minuuttia edellisestä – aktiivisesti pelannut Morin laukoi pallon maaliin Josue Soton hyvästä esityöstä. Ottelun 85. minuutilla GrIFK:n Langhoff pääsi nokikkain Wentin kanssa, mutta ”Jonttu” venyi upeaan torjuntaan taaten kotivoiton laivastonsinisille.

Laivastonsinisten kausi jatkuu ensi viikon perjantaina KPV:tä vastaan. Ottelu starttaa klo 18.30.

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit