Raportti Edustus

AC Oulu lunasti jatkopaikkansa Suomen Cupissa GBK:n vieraana keskiviikkona pelatussa ottelussa. GBK siirtyi ottelussa ensin 1-0-kotijohtoon, mutta oululaiset nousivat lopussa voittoon 3-1 lukemilla. AC Oulun maalit merkittiin Anselmi Nurmelan, Joonas Sohlon ja Dritan Stafsulan nimiin.

Kokkolan Kipparihallin kova ja nopea pelialusta, Suomen Cupin jännite ja molempien joukkueiden kova asenne takasivat heti ottelun ensimmäisistä minuuteista lähtien vauhdikkaan ottelun, joissa ei kaksinkamppailuissa säästelty. Heti alussa oli AC Oululla mahdollisuus siirtyä johtoon, kun Juho-Matti Heikari pääsi yrittämään kulmapotkun jälkitilanteesta, mutta punavalkoraitainen kotijoukkue ehti peittämään laukausta sen verran, että tuloksena oli ainoastaan uusi erikoistilanne. Tilanteen jälkeen peli tasoittui molempien joukkueiden päästessä yrittämään maaleja hyvistä vapaapotkutilanteista sekä muutamista vastahyökkäyksistä. Todelliset huippupaikat olivat kuitenkin kortilla.

Avausjakso eteni samoissa, tasaisissa merkeissä loppuun saakka – molemmille maalivahdeille kirjattiin muutama onnistunut perustorjunta ja molemmat joukkueet keräsivät yhdet pöytäkirjamerkinnät varoitusten muodossa. AC Oulun peli kulki ajoittain mallikkaasti, mutta viimeiset yritykset kilpistyivät poikkeuksetta kotijoukkueen puolustusmuuriin.

Toiselle jaksolle AC Oulu tuli kehnosti – GBK iski itsensä johtoon ja kiinni jatkopaikkaan jo neljän minuutin pelaamisen jälkeen, kun kotijoukkue onnistui murtamaan AC Oulun puolustuslinjan vastahyökkäyksellä. Ennen maalia Tommi Lindholm ehti kertaalleen venyä huipputorjuntaan oululaisten maalilla. Shokkialusta ja lukuisista harhasyötöistä onnistuttiin kuitenkin selviämään nopeasti. Lukemat 1-1:een tasoitti AC Oulun paidassa uran ensimmäisen maalin iskenyt Anselmi Nurmela. Maali syntyi kulmapotkun jälkitilanteesta, jossa ”Ami” oli irtopallossa ensimmäisenä. Tasoituksen jälkeen peli aaltoili hetken vaihdikkaasti päästä päähän. Lindholm esitti 58. minuutin kohdalla komean tuplatorjunnan ja pitäen lukemat tasatilanteessa.

70. minuutin korvilla alkoi ottelussa jälleen tapahtua. GBK alkoi selvästi väsyä ja se esittikin muutamassa tilanteessa varsin railakkaita taklauksia, tunteiden lämmetessä molemmin puolin. AC Oulu alkoi saada omaa tuttua syöttöpeliään yhä paremmin toimimaan, kun kentälle alkoi tulla hieman lisää tilaa. Ottelun voittomaali syntyi 82. minuutilla, kun hyvän prässipelin ansiosta oululaiset voittivat pallon hyökkäysalueella – hienojen seinäpelien jälkeen Joonas Sohlo oli herra, joka lakaisi pallon vastustamattomasti maalin yläkulmaan.

Lopullinen ratkaisu syntyi kaksi minuuttia myöhemmin, kun Dritan Stafsula tykitti totutun varmasti A. Nurmelan hankkiman rangaistuspotkun maaliin. Lopussa AC Oululla oli vielä kaksikin tuhannen taalan paikkaan kaunistella loppulukemia, mutta lisäosumia ei nähty. Näin ollen AC Oululle jatkopaikka Suomen Cupissa loppulukemin 1-3.

– Avausjaksolla oli ihan kivaa syöttöpeliä, mutta murtautumiset jäivät pienestä kiinni ja toki kotijoukkue taisteli hienosti. Toiselle jaksolle tulimme surkeasti ja takaiskumaali oli täysin ansaittu. Onneksi jätkät ryhdistäytyivät melko nopeasti ja saimme lopulta juonesta hyvin kiinni – lopussa olimme selkeästi parempia ja GBK:lta loppui hieman bensa koneesta. Heiltä kuitenkin arvokas taistelu kotikentällä, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen päättää.

Kooste ottelusta GBK:n Youtubessa>>

Rauno Ojasen pikaiset kommentit ottelusta AC Oulun Instagramissa>>

Pidemmässä jälkipelit-haastattelussa Anselmi Nurmela.