Raportti Edustus

AC Oulu pelasi vuoden ensimmäisen harjoitusottelun lauantaina SJK Akatemian vieraillessa
Garam Masala Areenalla.

Laivastonsinisten avauskokoonpano oli seuraava: Nuutti Kaikkonen; Riku Selander, Eelis Taskila, Alexander Forsström, Yassin Daoussi; Jere Kallinen, Otso Liimatta, Niklas Jokelainen, Lucas Morais; Ashley Coffee ja Rasmus Karjalainen.

Kotijoukkue otti heti ensimmäisestä minuutista lähtien komennon itselleen – pallo liikkui nopeasti ja laadukkaasti. Murtautumista haettiin keskeltä ja molemmista laidoista. Ensimmäisen viiden minuutin aikana maalintekoa pääsivät yrittämään muun muassa Jere Kallinen kovalla laukausellaan kuudentoista-alueen rajalta sekä Eelis Taskila puskullaan Otso Liimatan keskityksestä. Maaliin asti yritykset eivät kuitenkaan päätyneet.

Seuraavat paikat siunaantuivat debytantti Ashley Coffeylle – hyökkääjäjärkäle pääsi 12. ja

15. minuutin välillä yrittämään maalia kolme kertaa, joista parhaan paikan pelasti SJK-toppari Joona Lahdenmäki komealla liukutaklauksella. Vierasjoukkueen uhka Kaikkosen vartioimalle maalille oli ensimmäisen kahdenkymmenen minuutin aikana vaatimatonta.

Kun peli oli vanhentunut vajaat 25 minuuttia, nähtiin erittäin ikävä loukkaantuminen, kun Karjalainen joutui nilkuttamaan vaihtoon SJK-pelaajan myöhästyneen taklauksen jälkeen. Kapteeni Karjalaisen korvasi hyökkäykseen vaihdettu Onni Suutari. Loukkaantumisen jälkeen pelin tempo hieman laski. Ricardo Duarte apureineen aloitti suunnitellun vaihtorumban puolentunnin kohdalla – Kaikkonen maalilla teki tilaa Calum Wardille ja Taskila Miika Koskelalle topparin tontilla. SJK pääsikin pian puolittaiseen läpiajoon, mutta Koskela ehti hätiin ennen Miro Turusen laukausta.

Seuraavasta hyökkäyksestä Liimatta esitteli henkilökohtaista taitoaan – vain Saku Kankaanpään venytys pelasti vieraat takaiskulta. Tilanteesta seuranneesta kulmapotkusta SJK oli möhliä pallon omaan maaliin, mutta lopulta nahkakuula lipui tolppaa hipoen ohi maalin.

42. minuutilla oli jälleen Liimatan paikka – tällä kertaa Morais tarjoili maukkaan syötön boksin sisään, mutta Karjasillan miehen laukaus kilpistyi huipputorjunnan ottaneeseen Kankaanpäähän. Minuutti tästä ja SJK:n Weslen Junior lähetettiin suihkuun toisella keltaisella – ensimmäinen tuli Karjalaisen telomisesta ja toinen Suutariin kohdistuneesta holtittomasta taklauksesta. Puoliaikaa lähdettiin viettämään 0-0-lukemissa.

AC Oulu teki tauolla useita vaihtoja. Kentän jättivät Selander, Liimatta, Jokelainen, Kallinen ja Coffey. Tilalle kirmasivat Elias Collin, Lasse Ikonen, Maximus Tainio, Rony Huhtala sekä Daniel Heikkinen. Vierasjoukkue oli jakson avausminuuteilla aktiivisempi osapuoli onnistuen tyrehdyttämään kotijoukkueen pelinavaamisen. Joukkueet sopivat tauolla, että peliä jatketaan tasavoimin Juniorin punaisesta kortista huolimatta.

Kuitenkin, 52. minuutilla Laivastonsinisten ensimmäisestä kunnollisesta hyökkäyksestä Suutari pääsi yrittämään lähietäisyydeltä Moraisin hienosta esityöstä, mutta tälläkin kertaa

SJK:n puolustus liukui pelastamaan varmalta näyttäneen maalin. Vain pari minuuttia edellisestä, oli Suutari jälleen maalin edessä vapaana, mutta tällä kertaa tuloksena oli hutipotku. Tunnin kohdalla Juhani Pennanen juoksi maalille Wardin tilalle ja Taskila Forsströmin tilalle toppariksi.

Aktiivisuudesta ei voi Suutaria ainakaan moittia – Raahen härkä oli jälleen pahanteossa, kun pelikello oli raksuttanut 64 minuuttia. Daoussin tarkka keskitys tippui suoraan jalkaan, mutta Kankaanpää venyi taas kerran torjuntaan.

Harjoitusottelulle luonteenomaisesti vastuuta jaettiin tasaisesti kaikille. Liimatta palasi kentälle 70. minuutilla, korvaten hyviä ratkaisevia syöttöjä läpi ottelun jakaneen Moraisin. SJK Akatemia sai toistaiseksi parhaan paikkansa 72. minuutilla, kun Aleksi Heino pääsi laukomaan nopean vastahyökkäyksen päätteeksi – Pennanen venytti sormensa juuri ja juuri pallon tielle ja vieraiden oli tyytyminen kulmapotkuun.

SJK:n maali oli kuin noiduttu – AC Oulu rakenteli 85. minuutin kohdalla kolme huipputonttia, mutta kun ei, niin ei. Suutari pääsi lähietäisyydeltä kokeilemaan, mutta Kankaanpää otti hyvän torjunnan. Paluupalloon pääsi vielä Huhtala, mutta Kankaanpää oli kuin muuri, napaten vielä tämänkin yrityksen.

Loppuun asti ei Kankaanpää taika kuitenkaan pitänyt – Liimatta tarjoili ja Suutari onnistui lopultakin viimeistelyssään ja pallo painui takakulmaan ottelun toisella lisäaikaminuutilla. Näin ollen vuosi 2023 alko kuin alkoikin AC Oulun osalta voitokkaissa tunnelmissa.

ACOTV

Yhteistyössä
Jälkipelit
Ottelukooste