Raportti Edustus

Pitkään odotettu kauden avausottelu pelattiin Porissa FC Jazzin vieraana. AC Oulu nappasi kolme pistettä lukemin 0-1 Dritan Stafsula komealla vapaapotkuosumalla sekä uhrautuvalla puolustuspelaamisella.

Kenttä Porin stadionilla oli vuoden aikaan nähden todella mainiossa kunnossa. Myös sää helli porilaisyleisöä ja reilut 1400 ihmistä oli paikalla todistamassa FC Jazzin paluuta Ykköseen.

Ottelu käynnistyi AC Oulun selkeällä hallinnalla. Kuusi ensimmäistä minuuttia toi kolme kulmapotkua ja varoituksen kotijoukkueelle, mutta huippupaikat saivat odottaa. Laivastonsiniset jatkoivat painostusta ja 14. minuutin kohdalla alkoi vihdoin tapahtua – Morten Gerster Peipinen kuljetti palloa vaarallisesti kohti Jazzin puolustuslinjaa hankkien vapaapotkun 20 metrin kohdalta. Keskilinjan oikealta puolelta tulleen vapaapotkun tulitti maaliin vasurillaan Dritan Stafsula.

Maalin jälkeen AC Oulu jatkoi hallintaa, mutta kotijoukkue alkoi päästä yhä paremmin peliin mukaan. 19. minuutilla Juho-Matti Heikari nousi hyvin ja laukoi tulisesti – Lauri Pirhonen Jazz-maalilla venyi kuitenkin hyvään torjuntaan. 25. minuutilla pirteästi keskushyökkääjänä pelannut Titi Essomba pääsi yrittämään hyvästä puskupaikasta, mutta kovaan keskitykseen ei tullut hyvää osumaa vaan pallo karkasi hieman yli ja ohi maalin. 

Jazz sai avauspuolikkaan lopussa vahvan erikoistilannejakson, mutta AC Oulun puolustus hoiti tilanteet tyylikkäästi, eikä maalivahti David Monsalve joutunut venymään huipputorjuntoihin.

Toinen jakso alkoi AC Oulun huippupaikalla – 50. peliminuutilla Titi kikkaili itsensä laidalta läpi, mutta Pirhosen vastaantulo pelasti porilaiset. Vain minuutti myöhemmin oli Jazzin vuoro yrittää – kapteeni Pekka Räisänen näytti luonteensa ja liukui laukauksen eteen viime hetkellä. Tämän jälkeen alkoi kotijoukkueen vahva painostusjakso. Suoraviivaisesti pelannut kotijoukkue ”heitteli” palloa boksiin jatkuvalla syötöllä, laittaen vierasjoukkueen ahtaalle.

Paljon laivastonsinisten uhrautuvasta puolustuspelaamisesta kertoo kuitenkin David Monsalven torjunnat – tai niiden puuttuminen. Kanadalaismaalivahti venyi pallon tielle vain kaksi kertaa, kenttäpelaajien blokattua laukaukset hyvin. AC Oulun paras paikka lisätä johtoa tuli 83. minuutilla, kun Aapo Heikkilä tarjoili keskityksen takatolpalle Joonas Sohlolle, mutta kikkarapään ohjauksen tielle ehti Pirhonen. Ottelun viimeiset minuutit olivat taistelua, mutta oululaisten alakerta vesitti porilaisten yrityksen kerta toisensa jälkeen. Näin ollen AC Oulu nappasi voiton kauden avausottelusta.

– Peli oli odotetun vaikea. Alku oli meiltä oikein hyvä, mutta sitten Jazz sai otetta. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen meidän haluun voittaa ja auttaa joukkuetta. Jazz pysyi lopulta melko kaukana huippupaikoista. Dritanin maali oli maalikimarakamaa. Hyvä alku, mutta pelin täytyy parantua, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen kertoo.

Ottelupöytäkirja>>