Raportti Edustus

Päävalmentaja Isokangas muistutti ison kuvan merkityksestä.

AC Oulun voitokas rymistely talven Liigacupissa jäi ilman viimeistä palkintoa lauantaina Turussa pelatussa Liigacupin finaalissa.

Kotijoukkue FC Inter pääsi juhlistamaan finaalivoittoa 2–1 (1–0) -loppunumeroiden myötä.

– Kyllä tästä pelistä jotenkin erikoinen fiilis jäi. Peli oli erilainen kuin aikaisemmat johtuen varmastikin olosuhteista. Periaatteessa olimme ihan pelissä mukana, mutta siltikään emme mielestäni saaneet itsestämme parasta tekemistä ulos, pohdiskeli AC Oulun päävalmentaja Mikko Isokangas finaalin jälkitunnelmiaan.

Turun Veritas Stadionilla pelattu finaali oli oululaisille tämän Pre-seasonin ensimmäinen ulkoilmaottelu hallipelien päätteeksi. Kupittaan viileähkö tuuli pääsikin tuivertamaan Laivastonsinisten kajuuttaan 15. peliminuutin kohdalla, kun turkulaiset siirtyivät ottelussa johtoon.

– Olimme ensimmäiselläkin jaksolla hyvin mielestäni pelin tapahtumissa mukana ja tekemässä sovittuja asioita, Isokangas analysoi.

Toisella jaksolla turkulaiset lisäsivät johtoaan oululaisten maalin edestä erikoistilanteen päätteeksi. Tässä vaiheessa pelikellossa oli takana 55 minuuttia.

– Toinen puoliaika oli meiltä intensiteetiltään nousujohteinen, mutta 2–0-maalin myötä tipahdimme taas pelistä pois. Erikoistilanteet käänsivät mielestäni tämän finaalin turkulaisille ja FC Interille tietenkin onnittelut voitosta.

Osaatko analysoida tuoreeltaan syitä siihen, ettei kentällä nähty parasta mahdollista oululaista tekemistä?

– Ainahan me voimme sanoa, että ensimmäinen ulkopeli ja pitkä matkustus, mutta en minä haluaisi jäädä sellaiseen jumiin. Eivät meidän pelaajamme olleet missään nimessä laiskoja tänään, mutta parasta emme tosiaan pöytään saaneet, Isokangas mietiskeli.

Oululaisten 2–1-kavennusmaalin viimeisteli rangaistuspotkusta Rasmus Karjalainen 88. minuutilla.

Finaalitappiosta huolimatta AC Oulu jätti itsestään erittäin vahvan maun tämän kauden Liigacupissa. Joukkueen pelillinen ilme, työmoraali sekä yhtenäisyys lupaavat hyviä asioita tulevaan Veikkausliigakauteen.

Tätä faktaa toi esiin myös päävalmentaja Isokangas.

– Ei tämä tulos muuta sitä isoa kuvaa, joka meitä määrittää. Olemme oikealla tiellä ja teemme paljon oikeita asioita. Kaiken kaikkiaan tämä peli oli todella tärkeä kokemus meille joukkueena tässä vaiheessa kautta. Saimme erittäin kovan pelin ja tietoa jatkoakin ajatellen, summasi Isokangas.