Vasarahai Oulun Konttivuokraus Hukka Terveystalo Go On Oulu OMP Group OTC Nordic Lähitapiola Craft Temrex Codemate Temotek BDO Worker Feeniks Visual Juhan Auto UKI Arkkitehdit Oulun Energia Kaleva

AC Oulu sai tukkapöllyä virheistään Turussa

23.9.2021 01:38 Raportti

 

Keskiviikon ottelu oli karu muistutus virheiden tekemisestä Veikkausliigassa. Rökäletappio suisti AC Oulun sarjataulukossa toiseksi viimeiksi.



Tunnelma Turussa FC Interiä vastaan. (Kuva: Ruutu Urheilu).

 

AC Oulu lähti toiveikkaana keskiviikkoiltaan Turussa, mutta valitettavasti toivekkuus hiipui jo reilun parin kymmenen minuutin pelin jälkeen, kun FC Inter rokotti oululaisten virheistä tylysti. Joukkue on nyt sarjassa karsijan paikalla ja tilanne on jälleen tukala sarjassa säilymisen kannalta. Kuin etukäteen olisi kirjoitettu, kaikki neljä häntäpään joukkuetta kohtaavat sunnuntaina toisensa ristiin. AC Oulun vieraaksi Raattiin saapuu FC Haka ja kotkalaiset kohtaavat saarelaiset. Jos oululaiset mielivät vielä alemmassa loppusarjassa saada enemmän kotiotteluita, niin sunnuntaina otettava voitto ja toisesta edellä mainitusta ottelusta olisi saatava apuja.

 

Ottelun alussa AC Oulu oli pelissä hyvin mukana ja joukkue pystyi luomaan pari puolittaista maalipaikkaa Usman Salelle oikeaan laitaan, mutta sihti oli hieman hukassa tänään. Reilun viiden minuutin pelin jälkeen oululaisten puolustusta testattiin oikein urakalla. Ensin Aleksi Paananen yritti murtautua boksin sisällä maalintekoon, mutta keltapaitaisten Lucky Opara ja Magnus Breitenmoser pystyivät estämään hänen laukaisuyrityksen. Lopulta hän sai syötettyä Petteri Forsellille boksin sisään, joka pääsi pujottelemaan pari kertaa Laivastonsinisten puolustusta, mutta laukaisu päätyi lopulta hyvin peittämään tulleeseen Breitenmoseriin. Lopulta Obed Malolo pääsi purkamaan pallon väljemmille vesille.

 

Oululaiset pääsivät reilun seitsemän minuutin jälkeen kokeilemaan maalintekoa. Usman Sale sai riistettyä pallon turkulaisilta keskikentällä ja lähti nopeasti kääntämään hyökkäystä. Hän nousi aivan päätyrajalle asti ja antoi hyvän syötön maalin eteen, mutta tilanteeseen mukana tullut Aapo Heikkilä ei aivan päässyt laittamaan palloa maaliin FC Interin puolustajan estäessä. Pallo päätyi lopulta maalivahti Henrik Moisanderin haltuun.

 

Vajaan 15 minuutin kohdalla Interin Timo Furuholm pääsi antamaan vapaasti keskityspallon kohti maalia vasemmalta laidalta ja kaaripallo laskeutui suoraan Benjamin Källmanin päähän, mutta puskupallo suuntautui ohi maalin.

 

Reilun 17 minuutin pelin jälkeen AC Oulun keskikenttäpelaaja Jere Kallinen riisti Interin Paanaselta pallon, kuin tikkarin lapselta keskialueelta. Hän lähti tuomaan hyökkäystä ylös ja syötti vasemmalle laidalle tukemaan nousseelle Oparalle. Hän lähti leikkaamaan boksin sisään ja pääsi laukomaan napakan vedon kohti maalia, mutta Moisander koppasi pallon syliinsä.

 

Ottelu sai ikävän käänteen oululaisten osalta 18 minuutin kohdalla, kun Obed Malolo riisti pallon hienolla takaprässillä Jesper Engströmiltä keskialueella ja pudotti pallon alas Yann Fillionille. Furuholm loi painetta Fillionille, joka ei saanut kunnon syöttöä aikaiseksi ja pallo päätyi suoraan Forsellin jalkaan. Hänellä oli lopulta helppo työ laittaa pallo maaliin ja nostaa kädet pystyyn.

 

Neljä minuuttia myöhemmin oli vuorostaan Ruxilla heikko hetki. Timo Furuholm tuli jälleen paineistamaan ja oululainen sotkeutui askeleissa menettäen pallon. Furuholm syötti maalille vapaana juoksevalle Forsellille, joka jatkoi pallon suoraan seuraavassa aallossa tulleelle Matias Ojalalle, jolla oli edessään tyhjä maali ja hän ei enää siitä erehtynyt. Kahden kohtalokkaan virheen jälkeen peli oli 2-0 kotijoukkueelle.

 

Muutama minuutti myöhemmin FC Inter tuli jälleen kuin jyrän lailla. Juuso Hämäläinen löysi keskialueelta pitkällä syötöllä oikealta laidalta Källmanin, joka syötti boksin sisään Furuholmille. Hän jatkoi syötön seuraavassa aallossa tulleelle Petteri Forsellilla ja hän pääsi tykittämään sydämensä kyllyydestä kohti tyhjää maalia. Tällä kertaa maalia ei päässyt syntymään, kun Yann Fillion syöksyi upeasti pallon eteen ja pelasti tilanteen.

 

FC Inter otti kahden maalin johtoasemassa pelin hallintaansa ja oululaisilla oli paikoin vaikea päästä rytmiin mukaan. Turkulaiset pystyivät luomaan muutamia kohtalaisia maalipaikkoja, mutta AC Oulun puolustus kuitenkin vielä kesti rynnistykset.

 

Reilun 36 peliminuutin jälkeen Källman toi palloa kohti AC Oulun maalia ja hän syötti boksissa olleelle Furuholmille, joka yritti laukaista itse. Lucky Opara kerkesi yrityksen tielle ja irtopallo päätyi muutaman metrin päähän Forsellille, joka tykitti kovan vedon. Pallo päätyi kuitenkin vinhaa vauhtia yli ja ohi maalin.

 

Pelikellon jo tikittäessä ensimmäisen jakson lisäajan puolelle Källman toi palloa jälleen oikealta leikaten kohti AC Oulun maalia. Hän syötti Timo Furuholmille boksin sisään, jolta Ruxi sai puolustettua pallon pois. Oululaisten epäonneksi irtopallo päätyi suoraan Aleksi Paanaselle, joka syötti rangaistusalueen sisään yksin jääneelle Furuholmille. Hän kääntyi, otti muutaman terävän juoksuaskeleen ja ampui kovan laukauksen etuyläkulmaan ohi Fillionin. Samalla aikaa, kun turkulaiset tuulettivat maalia päätuomari vihelsi pilliin tauon merkiksi.

 

Toinen puoliaika jatkui siitä, mihin ensimmäinen loppui. FC Inter pystyi luomaan tilanteita ja AC Oulu yritti löytää omaa peliään huonolla menestyksellä. Kun pelikello oli tikittänyt jo yli 55 minuuttia pääsi turkulaiset yrittämään vapaapotkusta maalintekemistä. Forsell asettui pallon taakse noin 30 metrin päästä maalista ja keskitti boksin sisään. Kohteena ollut Furuholm pääsi keskityspalloon, mutta ei saanut kunnollista kosketusta ja Fillion pääsi koppaamaan vedon hyppysiinsä.

 

Vajaan 60 minuutin pelin kohdalla oululaisten ilta synkkeni lopullisesti. Källman pääsi katkaisemaan syötön hyökkäysalueella ja lähti vauhdikkaasti nostamaan turkulaisten hyökkäystä. Hän juoksi omalta alueelta itse aina rangaistusalueen rajalle asti, josta hän päätti itse vetää tällä kertaa ja pallo painui vasempaan alanurkkaan. Näin FC Inter siirtyi jo 4-0 johtoon, joka jäi myös ottelun lopputulokseksi.

 

Kolme minuuttia myöhemmin oli jälleen turkulaiset vauhdissa. Paananen vapautti Forsellin syötöllään oikealle laidalle, joka syötti ihan vapaana maalin eteen juosseelle Furuholmille. Tällä kertaa kuitenkin turkulainen laittoi pallon ohi aivan avopaikasta eikä FC Inter pystynyt lisäämään johtoaan enempää.

 

81 .minuutilla sama linja jatkui. Turkulaisten kulmapotkusta Forsellin kaaripallo päätyi suoraan Rick Kettingille, jonka jatkopallo painui ylähirteen ja irtopallo siivottiin oululaisten toimesta väljemmille vesille.

 

Ottelun 92. minuutilla juuri ennen loppuvihellystä FC Inter pääsi vielä kerran vaarallisesti maalipaikoille, kun Agustin Pastoriza pääsi laukomaan boksin sisältä. Tällä kertaa Fillion oli tilanteessa parempi ja sai torjuttua pallon ohi maalin. Tilanteen päätteeksi päätuomari vislasi pilliin ottelun päättymisen merkiksi.

 

Keskiviikon ottelussa nähtiin se, kun kaikki menee pieleen, niin sitä kierrettä on vaikea pysäyttää. Alun helpot maalit omista radikaaleista virheistä rokottivat joukkueen suorittamista eikä AC Oulu saanut omaa takaa-ajomoodiaan päälle. Pisteet Turkuun ja katseet kohti sunnuntain huippu tärkeää ottelua FC Hakaa vastaan. 

 

 

Röngän voimapelaajat:

 

1. Rakennusliike IP-Heikkilän ja Lattiapalvelu Royalin kummipelaaja Jere Kallinen.

 

2. Röngän ja Kiinteistömaailma Tuiran kummipelaaja Miika Koskela.

 

3. Lounasravintola Pekurin ja Röngän kummipelaaja Magnus Breitenmoser.

 

 

📣Sunnuntaina huipputärkeä runkosarjan päätösottelu!

⚽️AC Oulu - FC Haka

📆Sunnuntaina 26.9.2021 

🕢18.30

📍Raatin stadion

 

Osta liput ennakkoon tästä.

 

 

KOMMENTIT

“Pitkälle reissulle onneton loppu. Tiedettiin, että vaan nappionnistumisella voidaan voitto ottaa, mutta nyt ei oikein annettu itsellemme edes mahdollisuutta. Omat minuutit pitkästä aikaa maistu kyllä, vaikka tulos olikin karmea. Nyt kova lataus sunnuntaille FC Hakaa vastaan!”, kommentoi joukkueen kapteeni Lassi Nurmos keskiviikon ottelua.

JÄLKIPELIT
OTTELUKOOSTE

Veikkaus
© 2021 AC Oulu.
Veikkausliiga