Raportti Edustus

AC Oulu keräsi itsensä hienosti surkean Ilves-ottelun jäljiltä, kun PK-35 Vantaa kaatui kotikentällä lukemin 1-0. Ottelun ainokaisesta vastasi Joonas Sohlo.

AC Oulu lähti otteluun henkisesti vaikeasta paikasta – murheellinen Ilves-ottelu tuli unohtaa ja löytää takaisin oululaisjoukkueelle ominainen pelirohkeus ja vaativa syöttöpeli. Avausjakson alku oli hieman hermostunutta kotijoukkueen peliä, mutta pian malttia löytyi. Syöttöpeli kulki hyvin ja painetta onnistuttiin luomaan vantaalaisten maalille. PK-35 oli vaarallinen vastahyökkäyksissään, mutta puolustuslinja David Monsalven avustuksella onnistui selvittämään tilanteet. Ottelun voittomaali syntyi 25. minuutin kohdalla – Aapo Heikkilän ja Mika Nurmelan vanhan nousun päätteeksi Joonas Sohlo laukoi vaikean pallon maalin perukoille. Avausjakso pysyi loppuun saakka kotijoukkueen hallussa ja Tuure Siiralla sekä Sohlolla oli paikat lisätä johtoa jo kahden maalin suuruiseksi. Lisäosumia ei kuitenkaan nähty ja tauolle siirryttiin 1-0-kotijohdossa.

Toiselle jaksolle AC Oulu tuli hyvin, mutta alun jälkeen vieraat saivat otetta yhä enemmän. Vaaralliseksi tiedetty hyökkääjäkaksikko Karim Benounes – Fidan Seferi hakivat ahneesti ratkaisuja, mutta kotijoukkueen puolustus hoiti tilanteet tyylillä ja tuurilla. Ottelun käännekohdaksi voidaan laskea Seferin karkaaminen läpiajoon, jonka Monsalve hoiti pitäen kotijoukkueen maalin puhtaana. Tämän jälkeen PK-35 sai luotua yhä painetta, mutta lähinnä keskityspalloihin päättyneet hyökkäykset onnistuttiin hoitamaan hyvin. Uhrautuvasti itsensä likoon laittanut kotijoukkue halusi selkeästi voittoa ja se näkyi uhrauksina itsensä ja pelikaverin puolesta. Kapteeniksi noussut ja vaativaa tehtävää loppukauden ajan hoitava Matias Ojala vastasi oululaisten toisen jakson parhaasta paikasta, mutta Miikka Häkkinen venyi puolestaan huipputorjuntaan. Kun lisäosumia ei nähty, otti AC Oulu helpottavan voiton lähettäen pettyneen vantaalaisryhmän pitkälle kotimatkalle.

– Älyttömän tärkeä voitto. Lähtökohdat olivat vaikeat, mutta luotimme omaan juttuun ja jätkät pelasivat rohkeasti meidän omalla tyylillä. Avausjakso oli oikein hyvää peliä ja tehtiin hieno maali. Siinä oli paikat lisätä johtoa, mutta valitettavasti ei mennyt sisään. Toiselle jaksolle PK tuli rohkeammin ja vahvemmin ja siitä tuli osittain puolustustaistelu. Yksi huono juttu nähtiin, kun kaveri karkasi läpiajoon, mutta David otti sen tilanteen hienosti kiinni. Tämän jälkeen ei ollut suurta hätää, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen näki.

AC Oulun kokoonpanosta puuttui Tashan Adeyinka, joka matkusti tänään Poriin. Siellä häntä odottaa kuukauden mittainen lainajakso FC Jazzin paidassa.

– Toivomme, että Tashan saa itseluottamustaan takaisin ja tekee Kakkosessa paljon maaleja. Kuukauden jälkeen olemme viisaampia, Ojanen kertoo.

Janne Hietasen kärsittyä pelikieltoa, nostettiin Matias Ojala joukkueen kapteeniksi. Valinta koskee koko loppukautta.

– Halusimme antaa Matiakselle tämän tärkeän roolin ihan tulevaisuutta ajatellen. Hän on toki junioreissa ollut kapteenina, mutta miesten joukkueessa tilanne on eri – toivottavasti tästä jää eväspussiin hyvä kokemus. Hietsu ja Jaska (Sohlo) täydentävät kapteenistoa entiseen malliin, Ojanen päättää.

Ottelupöytäkirja>>

Röngän voimapelaajat:
3 sarvea David Monsalve
2 sarvea Henry Mäkäräinen
1 sarvi Juho-Matti Heikari