Raportti Edustus

AC Oulu otti hienon 2-1-kotivoiton FC Viikinkien kustannuksella. Kotijoukkueen maalit viimeisteli avausjaksolla Titi Essomba ja Dritan Stafsula. Vieraiden kavennuksen teki Fidan Seferi toisella jaksolla.

Ottelu käynnistyi koleassa Raatissa kotijoukkueen täydellisessä komennossa. Peli-ilme oli koko joukkueella ilahduttavan korkealla ja syöttömylly jauhoi erittäin kivasti ahtaissakin paikoissa. Vierasjoukkue tuli otteluun selkeästi puolustuskannalla, mutta se ei onnistunut tukkimaan AC Oulun rakentelua.

Avausminuuteilla maalintekoyrityksiä siunaantui Morten Gerster Peipiselle ja debyytin avauskokoonpanossa tehneelle Pekka Wellingille. Maalin makuun päästiin viimein, kun 11. minuuttia oli pelikellossa – ottelun herra ja hidalgo Titi Essomba pelasi hienosti yhteen keskikentällä loistaneen Tuure Siiran kanssa. Kamerunilaistaituri laukoi pallon tulisesti ohi Martti Puolakaisen. Jakso jatkui kotijoukkueen suvereenissa hallinnassa, eikä vierailijat onnistuneet ohittamaan AC Oulun tiivistä puolustusta.

31. minuutilla laivastonsiniset lisäsivät johtoaan – Dritan Stafsula osoitti tukensa hyökkäyspeliin ja hankki itselleen rangaistuspotkun, jonka vasuri upotti jälleen kerran täysin varmasti. Stafsula pelasi avausjaksolla muutenkin vahvasti ylöspäin – mies pääsee puolustuslinjassa pelatessaan osallistumaan peliin jatkuvasti ja mikä tärkeintä, kasvot kohti vastustajan maalia. 2-0-osuman jälkeen kotijoukkueen peli hieman veltostui, mutta tauolle siirryttiin kotiyleisöä tyydyttävästi.

Vierasjoukkue keräsi kopissa itsensä ja tuli toiselle jaksolla huomattavasti paremmin. AC Oulu puolestaan ei onnistunut omassa pelissään avausjakson malliin. Toisesta jaksosta muodostui erittäin rikkonainen ja pieniä rikkeitä nähtiin toistuvasti. Viikingit haki ratkaisuja suoraviivaisesti, pyrkien AC Oulun selustaan. Vaihdosta sisääntullut Jesse Ahonen pelasi laidallaan pirteästi. Ahonen olikin pohjustamassa vuosaarelaisten kavennusta 78. minuutilla – maalin viimeisteli Fidan Seferi, mutta AC Oulun puolustus ei saa tilanteesta puhtaita papereita.

Kavennuksen jälkeen peli aaltoili päädystä päätyyn ja AC Oulu sai itselleen kaksi superpaikkaa ratkaista ottelun lopullisesti – ensin Peipinen karkasi läpiajoon uuden paitsionsäännön saattelemana, mutta tanskalais-suomalainen ei saanut maalitiliään valitettavasti vieläkään auki. Toisen paikan tuhlasi Joonas Sohlo, joka ei saanut kunnollista osumaa Titin keskitykseen. Vierasjoukkue haki tasoitusta raivoisasti, mutta huippupaikkoja ei kuitenkaan ottelun lopussa David Monsalven maalilla nähty. Näin ollen AC Oulu otti maukkaan ja itseluottamusta nostavan 2-1-kotivoiton.


Peipinen pelasi hyvin, mutta maalinteko on toistaiseksi ollut tuskaista (Kuva: Jouko Kylmäoja)

– Voitto ja kolme pistettä on tärkeintä. Avausjakso oli toiseen maaliin saakka erinomaista peliä, mutta valitettavasti kaasu nousi jalalta sen jälkeen. Toisella jaksolla peli ei ollut niin hyvää, mutta loimme kuitenkin paikkoja tehdä lisäosumia. Kyllä tämä oli joukkueen kannalta erittäin tärkeä ja vapauttava voitto, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen kertaa.

– Näen että menemme koko ajan eteenpäin, mutta askeleet ovat tuskallisen lyhyitä. Tietynlainen uskallus puuttuu ja hätäiset ratkaisut johtavat virheisiin. Kopissa ja kentällä on kuitenkin oikeanlaisia merkkejä paremmasta, FC Viikinkien käskyttäjä Mika Sandberg kertoo.

Ottelupöytäkirja>>