Raportti Edustus

AC Oulu pääsi nauttimaan kolmesta sarjapisteestä Jipon kaaduttua Raatin kotikentällä puhtaasti 2-0. Kotijoukkueen maaleista vastasivat avausjaksolla osunut Joonas Sohlo sekä lisäajalla naulan arkkuun lyönyt Joni Mäkelä.

Kun vastaan on asettunut Jippo Joensuusta ei AC Oululle ole ollut vaikea veikata hankaluuksia. Sunnuntai-illan taisto ei tehnyt poikkeusta, vaan Jippo ryhmitti kentälle viiden puolustuslinjan, jota keskikentän kolmikko suojeli lisäksi uhrautuvasti. Kotijoukkue sai suosiolla pallonhallinnan ja vieraat kärkkyivät lähinnä tuttuja, teräviä vastaiskuja.

Avausjaksolla erityiset AC Oulun laitapuolustajina pelanneet Majavan veljekset saivat häärätä pallolisina täysin vapaasti. Avauspelaaminen sujuikin moitteetta, mutta kun lähestyttiin vierasmaalia ja 16-aluetta alkoi tila loppua auttamatta kesken keltapaitaisen lihamuurin edessä. Parhaat paikat kotijoukkue loi erikoistilanteista – Mika Nurmelan sisäänpäin kiertävät kulmapotkut olivat lähellä upoa maaliin jopa suoraan. Lisäksi Jani Kauppilan ja Dritan Stafsulan kaukolaukaukset pitivät kotiyleisöä jännityksessä. Avausmaali nähtiin 42.minuutin kohdalla, kun Joonas Sohlo oli ensimmäisenä Jippo-veskari Mikko Ikosen sylkemässä irtopallossa. Tauolle päästiin siis 1-0-kotijohdossa.

Avausmaalin merkitys uhrautuvasti puolustavaa joukkuetta vastaan on suuri, niin tälläkin kertaa. Toisen puoliajan alussa Jippo jatkoi samaa rataa ja AC Oulu tyytyi turvaamaan johtoaan mahdollisimman pitkillä hyökkäyksillä. Kun lisäosumia ei nähty, alkoi 75.minuutin jälkeen pelin luonne muuttua – Jippo nosti prässiään, joka toi kotijoukkueelle vaikeuksien lisäksi myös mahdollisuuksia ja ennen kaikkea kaivattua tilaa ylöspäin pelaamiseen. Laivastonsinisellä kotijoukkueella oli mahdollisuuksia lisätä ja turvata johtoaan useaan otteeseen. Parhaat paikat siunautuivat Sohlolle hienon syöttökuvion päätteeksi, mutta muutoin pirteästi sisääntullut Tuure Siira oli suurin tuhlaajapoika läpiajossaan. Tulinen laukaus lähietäisyydeltä otti korkeutta vielä Toivoniemessä. Helpottavan 2-0-osuman iski lisäajalla Joni Mäkelä Jippo-pelaajan arsen kautta.

2-0-kotivoitto, kolme sarjapistettä, tiivis puolustuspeli ja Jippo-peikon lopullinen karistaminen harteilta voidaan laskea erittäin positiivisiksi asioiksi ottelusta. Vierasjoukkue ei saanut käytännössä koko ottelussa yhtää todellista maalintekopaikkaa. Kotijoukkue voi kuitenkin yhä parantaa syöttötyöskentelyään ja hyökkäyksien loppuunviemistä. Samaan hengenvetoon täytyy kylläkin todeta, että Jipon kaltaisia joukkueita vastaan tämä ei ole helppoa.

– Meillä oli todella rikkonainen harjoitusviikko takana. Paljon poissaoloja ja harjoituksissa tepasteli vain seitsemää pelaajaa. Lähtökohdat olivat siis vaikeat, mutta siitä huolimatta parempaan olisi pitänyt pystyä. ”Tucon” (Ariel Ngueukam) poissaolo näkyi hyökkäyspelissä niin, että emme pystyneet pitämään palloa juuri lainkaan ylhäällä, Jippo-luotsi Jarmo Korhonen veisteli.

– Puolustuspeli toimi todella hyvin läpi ottelun – laskujeni mukaan Jippo ei saanut ainuttakaan maalintekotilannetta. Hyökkäyspeli oli tahmeaa ja syöttöharhoja tuli liikaa. Täytyy muistaa, että Jippo tuli tuhoamaan meidän peliä ja silloin lihamuurin murtaminen on vaikeaa. Pääsimme helposti tiettyyn pisteeseen saakka, mutta sitten tuli vaikeaa. Toisen jakson edetessä, myös hyökkäyspeli parani, AC Oulun päävalmentaja Juha Malinen pyöritteli.

– Meidän selkeä urheilullinen tavoite on olla toisia tässä sarjassa. Meillä on nuori kehittyvä joukkue, joten ei tässä missään tapauksessa aleta lepäämään laakereilla. Joka päivä teemme töitä tulevaisuutta ajatellen, Malinen vastasi huutoon ”merkityksettömästä” loppukaudesta.

AC Oulu pelit jatkuvat ensi torstaina HIFK:n vieraana.

Ottelun tilastot>>