Raportti Edustus

AC Oulun ja AC Kajaanin välinen harjoitusottelu tuuliselle ja kolealla Heinäpään tekonurmella päättyi lauantai-iltana kotijoukkueen 1-0-voittoon. Maalin viimeisteli ottelun lisäajalla Juuso Kemppainen.

Avausjakso oli AC Oulun hallintaa, jota auttoi myös Heinäpään tavaramerkkinä tunnettu navakka tuuli. Myötäiseen pelanneet laivastonsiniset saivat painettua palloa kohti Kajaanin maalia ja ensimmäinen paikka siunaantui Toni Tahvanaiselle vartin pelin jälkeen. Hyvästä yrityksestä huolimatta maali jäi syntymättä. Viisi minuuttia edellisestä ja Jair pääsi kokeilemaan vapaapotkusta 18 metristä, mutta kuti painui hieman ohi.

Tämän jälkeen kenttätapahtumat tasoittuivat, mutta Lassi Nurmoksen ja Markus Heikkisen johdolla puolustus kesti kajaanilaisten vastahyökkäykset. Kotijoukkue sai vielä avausjakson lisäajalla erikoistilanteen jälkeen tuplapaikan, mutta ylärima ja kajaanin puolustajan torjunta maaliviivalta estivät maalin.

Toiselle jaksolle Kajaani sai tuulen taaksensa ja tämä auttoi vieraita paremmin peliin mukaan. Toisen jakson ensimmäiset paikat järjestettiin kuitenkin AC Oulun toimesta, Morinin pusku painui hieman ohi maalin ja muutamaa minuuttia myöhemmin Tahvanaisen laukaus siivottiin jälleen maaliviivan tuntumasta.

Kajaanin vaarallisimmat paikat järjesti tuttu kaksikko Ramirez – Ibiyomi, mutta Juhani Pennanen AC Oulun maalilla selvitti tilanteet. Kaikkinensa ottelu oli varsin kovaotteinen ja katkonainen.

Loppuhetkillä näytti jo siltä, että ottelussa päädytään 0-0-tulokseen, mutta kotijoukkue oli eri mieltä – pitkästä loukkaantumisesta toipunut tuore sopimuspelaaja Juuso Kemppainen oli hereillä Morinin takana irtopallossa, niitaten pelivälineen yläkulmaan ottelun lisäajalla.

Kommentit

– Aika perus vääntöä, kun ollaan hiljattain siirrytty ulos eli hienouksia saa vielä hakea. Olen tyytyväinen siihen, että jaksoimme loppuun asti hakea voittoa ja sen myös saimme – sarjassa täytyy myös venyä viime hetkillä voittoihin. Myös puolustuspeli toimi hyvin, sillä Kajaani ei saanut kovin montaa paikkaa luotua, AC Oulun päävalmentaja Mika Lähderinne kuvailee.

ACOTV

Yhteistyössä
Jälkipelit