Raportti Edustus

AC Oulu joutui tyytymään karvaaseen 1-1-tasapeliin PK-35:tä vastaan sunnuntai-iltana Castrenilla. Reilun tunnin täydellisesti peliä vienyt AC Oulu lopetti pelaamisen kohtalokkaalla tavalla.

AC Oulu hallitsi ensimmäistä puoliaikaa täydellisesti. Joukkue malttoi pitää palloa maassa ja rakentaa keskialueen kautta rauhallisesti organisoituja hyökkäyksiä. Etenkin Axel Orrström sekä Dominic Yobe pyörittivät peliä näyttävästi.

Mamadou Konate pelattiin vapaaseen paikkaan rangaistusalueen sisälle jo seitsemän minuutin pelin jälkeen. Syöttö tuli kuitenkin sen verran pieneen kulmaan, että PK:n maalivahti Matthew McKenna torjui hyökkääjän laukauksen.

AC Oulu sai 28.minuutin kohdalla vapaapotkun loistavasta paikasta parinkymmenen metrin päässä maalista. Dominic Yobe yritti laukoa muurin yli, mutta pallo kilpistyi PK:n ylöspäin hypänneeseen muuriin. Ottelun erotuomari Mikko Leino oli kuitenkin tilanteen tasalla, ja näki pallon osuneen puolustavan pelaajan käteen.

Tuomitusta rangaistuspotkusta Dominic Yobe toimitti pallon vuorenvarmasti vasempaan nurkkaan ohi McKennan. Näin AC Oulu siirtyi ansaittuun johtoon.

Avausjakson lopulla AC Oululla oli loistava tilaisuus siirtyä kahden maalin johtoon, kun oikealta kaistalta saatiin pelattua nopea vastaisku. Iyam Friday vapautti Jarno Tenkulan tyylipuhtaaseen läpiajoon, mutta Tenkula menetti pallon ratkaisevalla hetkellä heikkoon syötön vastaanottoon.

Lopputulos tilanteesta oli se, että Tenkula syöksyi päin maalivahti McKennaa ja sai tilanteesta varoituksen. Tenkula väänsi samaisessa tilanteessa polvensa ja AC Oulu oli pakotettu tekemään pelaajavaihto.

Velttoilu kostautui kahden pisteen menetyksenä

AC Oululle tarjottiin ottelussa kolmea pistettä kuin hopealautasella. Toisen jakson ensimmäisen vartin aikana joukkueella oli lukuisia paikkoja katkaista PK-35:n selkäranka. Siinä ei kuitenkaan onnistuttu.

Ensin ratkaisua pääsi kokeilemaan vaihdosta kentälle tullut Tommi Siekkinen. Siekkinen pelattiin laidalta puhtaasti yksin läpi, mutta hyökkääjän vaisu yritys päätyi McKennan jalkatorjuntaan.

Kymmenen minuuttia myöhemmin läpi pelattiin Konate, jonka yrityksen torjui jälleen McKenna. Jatkotilanteesta Donewell Yobe ampui rangaistusalueen ulkopuolelta taivaan tuuliin maalin ammottaessa lähes kokonaan tyhjänä.

Kun AC Oulun nöyryys ei riittänyt pelin ratkaisemiseen, tuli lopusta sitäkin vaikeampi. PK-35 tuli ulos puolustuskuorestaan ja nosti miehiä ylös. Pikkuhiljaa pelin painopiste siirtyi oululaisten puolustusalueelle.

– Sanoin hyökkääjillemme, että pelataan rauhallisesti tilanne kerrallaann, sillä AC Oulu panikoi ja syötteli pallot meille, vieraiden valmentaja Mikko Lappalainen kertoi.

PK-35 pelotteli kotiyleisöä toden teolla ensimmäisen kerran 85. minuutin kohdalla, kun Petteri Paajanen pääsi täysin vapaaseen tekopaikkaan. Paajasen etukulmaan suuntautuneen laukauksen torjui kuitenkin maalivahti Dennys Rodrigues kulmapotkuksi.

Lopullisesti AC Oulun taivas musteni ottelun yliajalla. Pelikello näytti jo 93. minuuttia, kun Anssi Tammisen kaukaa tullut korkea keskitys putosi aivan liian helposti maalivahti Rodriguesin käsistä. Paikalla oli, kukapas muukaan kuin Petteri Kaijasilta, jolla oli helppo työ laittaa pallo tyhjään maaliin.

– Rehellisesti täytyy myöntää, että maalivahdin olisi pitänyt ottaa se keskitys. Mutta kyllä lopussa peli oli liian lepsua koko joukkueelta, AC Oulun parhaimmistoon kuulunut Axel Orrström harmitteli.

AC Oulu nousi karvaasta pettymyksestä huolimatta saavuttamallaan pisteellä sarjan toiseksi. Oululaiset ovat pisteen edellä yllätystappion Grankulla IFK:lle kärsinyttä JJK:ta.

AC Oululla on nyt edessään kahden viikon mittainen pelitauko, sillä seuraava ottelu on ohjelmassa vasta kuluvan kuun 30. päivänä.

AC Oulu – PK-35 1 – 1 (1 – 0)

26min. PK-35 Mikko Lönnström varoitus
28min. 1 – 0 Dominic Yobe rp.
36min. PK-35 Marcio_Cardoso Pimentel varoitus
40min. AC Oulu Jarno Tenkula varoitus
68min. AC Oulu Donewell Yobe varoitus
90min. 1 – 1 Petteri Kaijasilta

Yleisöä: 1628

AC Oulun kokoonpano

Dennys Rodrigues
Niko Heiskanen
Juho Meriläinen
Boussad Houche
Jussi Äijälä
Axel Orrström
Dominic Yobe (76min. Veli-Pekka Nurmi)
Iyam Friday
Jarno Tenkula (46min. Tommi Siekkinen)
Donewell Yobe (71min. Jarno Rova)
Mamadou Konate