Raportti Edustus

AC Oulu ja JJK kohtasivat Raatissa sunnuntaina iltavalaistuksessa. Tällä kertaa Raatissa nähtiin muutakin valoa kuin stadionin luxit, sillä AC Oulu pelasi hyvän kamppailun. Voiton avaintekijänä oli vahvan kamppailun pelannut Matias Ojala sekä hienon maalin iskenyt Petteri Pietola.

AC Oulun ja JJK:n välinen sunnuntai-illan ottelu alkoi AC Oulun merkeissä. Ottelua oli ehtinyt vanhentunua vain 2 minuuttia ja ensimmäinen laukaus AC Oululta, kun kapteeni Tuure Siira tarjoaa Matias Ojalalle vetopaikan rangaistusalueen reunalta. Ojalan laukaus suuntautui kuitenkin selkeästi maalin ohi.

Lisää seurasi 4 minuutin kohdalta, kun pirteästi edellisessä kamppailussa esiintynyt Alfred Mapoka pääsi yrittämään toista maaliaan AC Oulun paidassa. Mapokan laukaus suuntatui kuitenkin niukasti maalin ohi.

AC Oulu oli avausjaksolla hallitsevampi osapuoli. Ottelun avausjaksolla nähtiin Laivastonsinisiltä hyvää pallollista peliä ja hyviä syöttöketjuja. AC Oulu oli avausjaksolla selkeästi enemmän pallossa kiinni, kuin vierailija JJK. Pallollinen hallinta tapahtui suurimmaksi osaksi keskikentällä ja omalla kenttäpuoliskolla.

JJK:n avausjakson peli perustui tiukkaan puolustamiseen ja vaarallisiin vastahyökkäyksiin, joita se sai muutaman. Kotijoukkueen puolustus onnistui katkomaan JJK-hyökkäykset ennen kuin tilanteet muodustuvat todella vaarallisiksi. Ensimmäinen näistä vaarallisista vastahyökkäyksistä tuli, kun ottelua oli pelattu 13 minuuttia. Hyökkäys päättyi Benno Hanslian laukaukseen, joka painui niukasti ohi Johannes Wentinin vartioiman maalin ohi.

AC Oulu ja Tuure Siira oli avauspuoliskolla lähimpänä maalintekoa. Kun ottelua oli pelattu 19 minuuttia, Siira laukoi kovan vapaapotkun noin 30 metristä. Laukaus lähti kovaa ja suuntasi kohti JJK-maalia, mutta Laivastonsinisten harmiksi laukaus osui JJK-maalin pystypuuhun.

Kun ottelua oli pelattu 33 minuuttia, Petteri Pietola pääsi hyvästä paikasta yrittämään maalintekoa. Vakuuttavasti JJK:n maalilla pelannut nuori maalivahti Teppo Nurminen torjui kuitenkin tilanteen varmasti, eikä jättänyt irtopalloa tarjolle.

Pirteästi JJK:n vasemmalla laidalla pelannut Benno Hansilian haastoi 36 minuutin kohdalla rangaistusalueella Antti Peuran ohi. Näytti jo että Hansilian murtautuu tilanteesta maalintekoon, mutta Peura taisteli hienosti tilanteessa ja riisti pallon takaisin ja purki tilanteen.
JJK oli lähellä maalintekoa 38 minuutilla, kun Iiro Järvinen käynnisti vaarallisen vastahyökkäyksen, jonka Aleksis Lehtonen päätti puskemalla niukasti rangaistuspilkun kohdalta yli AC Oulun maalin.

Avausjakson viimeiseksi maalipaikaksi jäi Toni Tahvanaisen laukaus. Tilanne käynnistyi Alfred Mapokan pitkästä pallollisesta juoksusta, jonka jälkeen hän tarjoili ”Tahvikselle” pallon. Tahvanaisen laukaus suuntatui kuitenkin selkeästi maalin ohi, ja näin taukoa lähdettiin viettämään lukemista 0-0.

Ottelun toisella jakson alussa nähtiin selvästi avausjaksoa aktiivisempi JJK. Toinen jakso alkoi vauhdikkaasti, kun molemmat joukkueet hyökkäsivät nopealla temmolla ja peli aaltoili mukavasti edestakaisin. JJK oli varsinkin toisen jakson avauspuoliskolla selkeästi agressiivisempi ja aktiivisempi, kuin ottelun avausjaksolla.

AC Oulun toisen jakson ensimmäinen maalipaikka nähtiin 48 minuutilla, kun vahvan ottelun pelannut AC Oulun Matias Ojala nousi oikeaa laitaa pitkin ja pelasi pallon maalille. JJK-puolustus pääsi kuitenkin Petteri Pietolan ohjauksen väliin, ja hyökkäyksestä ei muodustunut sen enempää vaaraa JJK-maalille.

Seuraava tilanne tuli jo heti seuraavalla minuutilla, kun Antti Uimaniemi oli tehdä jälleen maalin. Ottelua oli pelattu 49 minuuttia kun ”Uimis” pääsi puskemaan, mutta JJK-veskari Marttinen vangitsi pallon varmasti syleilyynsä.

JJK oli lähimpänä maalintekoa ottelussa 60 minuutin kohdalla. Robert Taylorin kova ja tarkka vapaapotku painui vain niukasti Johannes Wentinin vartioiman AC Oulu-maalin yli.

Tästä peliä ehti vanheta vain viisi minuuttia, kun Petteri Pietola tarjoili Raatin yleisölle herkkua. Pietola iski upean vasemman jalan laukauksen JJK-maalin kattoon, hienon yksilösuorituksen jälkeen. JJK-maalivahti Teppo Marttinen jäi tilanteessa täysin vailla mahdollisuuksia.

AC Oulu oli lähellä iskeä toistamiseen kun 72 minuuttia oli pelattu. Teppo Marttinen sai kuitenkin torjuttua Toni Tahvanaisen oikeasta laidasta lähteneen laukauksen, eikä ”Tahvis” onnistunut kasvattamaan maalisaldoaan.

AC Oulu puolusti läpi kamppailun todella hyvin, sillä JJK:lla ei ollut vaarallisia maalipaikkoja ottelussa juuri lainkaan. 77 minuutilla JJK:lla oli vaarallinen hyökkäys, mutta Johannes Wentin katkaisi keskityksen varmasti, eikä tilanteesta koitunut sen suurempia ongelmia AC Oulun miehistölle.

JJK:n loppukiri jäi ottelussa vaisuksi, sillä AC Oulu puolusti hyvin, pallollisena sekä ilman palloa. Itseasiassa AC Oulu oli lähempänä iskeä 2-0 osuman, kuin että JJK olisi tasoittanut ottelun.

Kun ottelua oli pelattu 88 minuuttia, jälleen Matias Ojalan alustama AC Oulu-hyökkäys päätyi Anselmi Nurmelan laukaukseen vapaalta paikalta. Nurmelan laukaus suuntatui kuitenkin karkeasti maalin yli.

JJK sai vielä ottelun loppuhetkillä vaarallisen oloisen vapaapotkun laidan tuntumasta. Keskitys löysi AC Oulun rangaistusalueelta vaihdosta kentälle tulleen Tommi Karin. Karin pusku jäi kuitenkin vaisuksi ja suuntautui selkeästi ohitse maalin.

Pian tämän jälkeen ottelun erotuomari puhalsi pelin päättyneeksi ja AC Oulu katkaisi hienosti orastavan tappioputkensa. Laivastonsiniset pelasivat todella vahvan pelin puolustuspelillisesti, ja hyökkäyspeli oli vaarallista. Matias Ojala oli yksi AC Oulun suurimpia onnistujia. Ojala oli todella pirteällä pelipäällä, luoden useita tilanteita itselleen ja joukkuetovereilleen.

AC Oulu sai kirittyä piste-eroaan JJK:hon kolmen pisteen verran, ja joukkueet kohtaavatkin seuraavan kerran jo 17.10, Ykkösen viimeisen kierroksen ottelussa. Tuolloinkin ottelu pelataan Raatissa, kello 14.00 alkaen.

Tuota kamppailua ennen AC Oulu kohtaa 3.10 PS Kemin vieraissa, sekä 10.10 Ekenäs IF:än Tammisaaressa.

Kommentit

 – Raskaan viikon jälkeen meiltä oikein hyvä suoritus ja ansaitut kolme pistettä. Tällä sykkeellä täytyy jatkaa loppuun saakka ja katsoa mihin asti se sarjataulukossa riittää, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen tiivistää.

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit