Raportti Edustus

AC Oulu otti lauantai-iltana käydyssä ottelussa tärkeät kolme pistettä, kun Ekenäs IF kaatui tapahtumarikkaiden vaiheiden jälkeen 2-1. Maalinteossa onnistuivat Kemo Darboe ja Toni Tahvanainen.

Ottelun avausjakso oli tasainen, ja molemmilla joukkueilla oli omat hetkensä.  Pallonhallinta jakautui joukkueiden kesken varsin tasan, ja peli aaltoili päädystä toiseen. Tammisaarelaisten hyökkäykset tulivat pääsääntöisesti vahvan avausjakson pelanneiden Lukas Kauffmanin sekä tuoreen hankinnan Chris Jamesin kautta.

 

AC Oulun otteissa oli nähtävissä huolimattomuutta syöttöpelin suhteen.  Joukkueella oli ensimmäisellä jaksolla useita hyviä hyökkäyksiä, joissa kuitenkin viimeinen syöttö jäi heikoksi, jonka myötä EIF pääsi katkaisemaan tilanteen ennen todellisia vaaratilanteita.

 

EIFin ensimmäisen jakson vaarallisin maalipaikka nähtiin kun ottelua oli pelattu 21 minuuttia. Chris James ja entinen AC Oulun pelaaja, Mamadou Konate pelasivat hienon seinäsyöttökuvion, jonka Laivastonsinisten maalivahti Alessandro Marzuoli ja AC Oulun puolustuslinja kuitenkin selvittivät kunnialla.

 

AC Oulun kärkipari Toni Tahvanainen – Kemo Darboe sai luotua joukkueelle vaarallisia paikkoja. Jälleen todella vahvan kamppailun pelannut Toni Tahvanainen oli avata maalinteon kotijoukkueelle, kun ottelua oli pelattu 22 minuuttia. EIF-vahti Jonathan Jäntti oli kuitenkin tällä kertaa parempi, ja tuloksena oli vain kulmapotku.

 

Kun ottelua oli pelattu 37 minuuttia sai EIF kulmapotkun. ACO käänsi julman nopeaksi hyökkäykseksi, jossa viimeistä kotiotteluaan pelanneen Morten Gerster Peipisen pitkä syöttö tavoitti Toni Tahvanaisen, jonka laukauksen jälleen Jäntti torjui loistavasti kädellään. Irtopallolla ensimmäisenä oli Kemo Darboe, joka iski pallon varmasti EIF-maalin yläkulmaan.

 

Ensimmäisen jakson lisäajalla Toni Tahvanainen pääsi jälleen vastakkain Johannes Jäntin kanssa kapteeni Tuure Siiran loistavasta esityöstä. Tällä kertaa Tahvanainen vei pitemmän korren, sillä miehen loistava matala laukaus upposi tolpan kautta ohi voimattoman EIF-vahdin.

 

AC Oulun avausjakso ei ollut pelillisesti parasta mihin AC Oulu pystyy, mutta joukkue käytti maalipaikkansa tehokkaasti hyväkseen ensimmäisellä jaksolla.

 

Ottelun toiselle jaksolle AC Oulu tuli todella terävästi ja esitteli yleisölle ensimmäistä jaksoa parempaa peli-ilmettä. ACOn peliin uutta pirteyttä toi Darboen tilalle vaihdettu Matias Ojala.

 

Ottelua oli pelattu 51 minuuttia, kun Anselmi Nurmela oli lisätä kotijoukkueen maalisarakkeen kolmeen. Vierasjoukkueen yksi parhaista pelaajista, Chris Jamesin sekä Lukas  Kauffmanin ohella ollut Jonathan Jäntti kuitenkin torjui jälleen hienosti. AC Oulun hyvä ilme toisella jaksolla kesti aina 60 peliminuuttiin saakka. Tämän jälkeen EIF alkoi jälleen saamaan otetta pelistä.

 

Kun ottelua oli pelattu 68 minuuttia, EIF pääsi iskemään 2-1 -kavennuksen vapaapotkusta. Vaihdosta kentälle toisella jaksolla tullut Benjamin Kjällman iski pallon ohi AC Oulun maalivahdin Marzuolin. Laivastonsinisten puolustuspeli ei tilanteessa ollut tilanteen tasalla ja EIF käytti tämän surutta hyväkseen.

 

AC Oulun taistelu voitosta koki kovan takaiskun, kun ottelua oli pelattu 71 minuuttia. Crispine Odula sai suoran punaisen kortin huitaistuaan EIF-pelaajaa.

 

AC Oulu kuitenkin paransi peliään loppua kohden, alivoimasta huolimatta. Laivastonsiniset oli todella lähellä iskeä alivoimalla Petteri Pietolan toimesta 3-1 maalin, mutta EIF-puolustus pelasti tilanteen maaliviivalta.

 

Laivastonsiniset kestivät EIF-painostuksen lopussa, eikä EIF:llä ollut todellisia huippupaikkoja tasoitukseen. Lähimpänä maalintekoa EIF oli kun tammisaarelaisten kulmapotkun seurauksena pallo kimpoili pelaajasta toiseen rangaistusalueella, ja loppujen lopuksi pomppi AC Oulu -maalin ohi.

 

Vaikka peliesitys ei ollut niin vakuuttava kuin edellisessä PS Kemi-kamppailussa, 3 sarjapistettä tyydyttävät. Joukkue taisteli loistavasti ottelun lopussa vajaamiehisenä.

 

AC Oulun seuraava, sarjanousutaistelun kannalta erittäin olennainen kamppailu pelataan lauantaina 15.8 Jyväskylässä JJK:ta vastaan. Kannattajaryhmä Sinitähdet on järjestämässä Jyväskylään fanikyytiä, lisätietoja osoitteesta https://www.sinitahdet.net/. Mukaan mahtuu vielä muutama nopea.

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste