Raportti Edustus

AC Oulu ja Ykkösen sarjakärki EIF pelasivat maanantai-iltana erittäin laadukkaan ja vauhdikkaan Ykkösen ottelun. Vieraat menivat johtoon Akseli Ollilan maalilla, mutta kotijoukkue tuli tasoihin Alberto Alvarado Morinin iskiessä. Kotijoukkue oli kokonaisuutena niskan päällä, mutta EIF taisteli tasapelin.

Syksy oli saapunut kerta heitolla Raattiin – märkä nurmi ja liukas pallo antoivat pelille oman hienon mausteensa.

Ottelun ensimmäinen jännän paikka nähtiin jo kolmen minuutin kohdalla, kun Juhani Pennanen pomputteli EIF:n kaukolaukauksen kanssa. Pallo kävi lopulta ylärimassa asti, mutta kokenut maalivahti otti tilanteen rauhallisesti. Kotijoukkueen ensimmäinen yritys lähti jälleen pelipäällä olleen Aleksi Gullstenin jalasta, mutta laukaus kuudentoista rajalta painui suoraan EIF-maalivahti Jonathan Jäntin syliin.

Avausjakson paras paikka siunaantui David Ramadingayelle 33. minuutilla. Kotijoukkue rakenteli hyvän hyökkäyksen vasemmalta laidalta ja Walter Mooren matala keskitys löysi takatolpalta ”Daven”, mutta laukaus vasurilla painui seitsemästä metristä harmittavasti yli maalin. Kotijoukkue painoi jakson lopussa lisää painetta Jäntin maalille, mutta laukaukset eivät löytäneet tietään maaliin asti. Näin ollen tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.

Vieraat siirtyivät johtoon 47. minuutilla. Vahvasti paitsioasemalta haiskahtanut tilanne eteni seuraavasti: Kevin Kauber sai pallon AC Oulun linjan taakse edeten laidalta kohti rangaistusaluetta. Takatolpalle ehtinyt Ollila viimeisteli varmasti ohi Pennasen. Jokainen voi itse tarkistaa Kauberin paitsioaseman ottelukoosteesta, mutta lopputulosta se ei tietysti enää muuta.

Kotijoukkue ei katkerasta takaiskusta huolimatta luovuttanut – vaan se jatkoi ottelun hallintaa vyöryttäen hyökkäyksiä kohti EIF:n maalia. Ensimmäisen kerran lähellä oltiin 60. minuutilla, mutta Jäntti torjui Jere Aallikon laukauksen vain vaivoin. Aapo Heikkilä sai 68. minuutin aikana kaksi hyvää palloa selustaan, mutta märkä pallo oli hieman liian liukas ja molemmat tilanteet kuivuivat kasaan.

Kotijoukkueen tasoituksesta vastasi Morin, kun ottelua oli takana 74. minuuttia. Vaihdosta sisääntullut Toni Tahvanainen löysi meksikolaisen matalalla keskityksellä EIF-puolustajien keskeltä ja voimahyökkääjä liukui pallon kotiyleisön riemuksi verkkoon tolpan kautta. Kotijoukkueen paras paikka voittomaalille tuli Josue Sotolle, mutta Jäntti venyi upeaan torjuntaan ottelun 88. minuutilla. Lisäaikaa pelattiin ottelussa peräti kahdeksan minuuttia, mutta lisäosumia ei nähty ja näin ollen pisteet jaettiin lukemin 1-1.

Ottelun jälkeen päivän yleisömäärä (1089) herätti käytävillä keskustelua. Pääkatsomon portin ruuhkautuessa juuri ennen ottelun alkua, AC Oulun käytössä olevat laskurit lopettivat toimintansa. Näin ollen todellinen yleisömäärä oli selvästi enemmän, mutta 1089 jää tällä kertaa historian kirjoihin. AC Oulu kiittää yleisöä erittäin hyvästä tunnelmasta!

Kommentit

– Oulu pääsi käyttämään niitä vahvuuksia, jotka me kyllä tiedettiin, mutta he olivat hyviä tänään siinä mitä tekivät. Tasuri oli meille hyvä tulos, ei oltaisi ehkä enempää ansaittu, joten hyvä näin, EIF:n Riku Selander kommentoi lehdistötilaisuudessa.

 

– Esitys oli hyvä, mutta tulos iso pettymys siihen nähden miten pelattiin. Peli oli oikeastaan koko ajan kontrollissa. Vastustajan maali oli halpa, mutta noustiin tasoihin sen jälkeen vaikka vastassa oli sarjan paras puolustus. Ohi ei valitettavasti tänään päästy. Homma jatkuu, tässä on sarjaa vielä kymmenen ottelua jäljellä ja Ykkönen on osoittanut että jokainen peli on ihan oma tarinansa, AC Oulun päävalmentaja Mika Lähderinne kertoo.

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit