Raportti Edustus

AC Oulu aloitti urakkansa Suomen Cupissa kaatamalla AC Kajaanin maali-iloittelun jälkeen lukemin 3-4 (2-2). AC Oulun maaleista vastasivat kaksi kertaa osuneet Aleksi Gullsten ja Alberto Alvarado Morin.

Ottelu alkoi kotijoukkueen kannalta iloisissa tunnelmissa. Pelikello oli ehtinyt vanhentua vain seitsemän minuuttia, kun Risto Kahelin vei AC Kajaanin johtoon. AC Oulun tasoitusta saatiin odottaa 24. minuutille – vastahyökkäyksen päätteksi Aleksi Gullsten siirsi pelivälineen verkkoon. Esityön tarjoili Morin.

Kotijoukkue siirtyi toistamiseen johtoon, kun maalitykki Michael Ibiyomi tälläsi pallon keskityksestä maaliin. Laivastonsinisten tasoituksesta vastasi Morin, joka ohjasi pallon kauniisti sivuvaparista oikeaan osoitteeseen. Näin ollen tauolle siirryttiin 2-2-lukemissa.

AC Oulu meni ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon 57. minuutilla – Gullsten ohjasi Morinin keskityksen lähes identtisellä tavalla, kuin vieraiden avausmaalissa. Kajaanilaisten tasoitus tuli vain kolmen minuutin kuluttua ja tällä kertaa maalin teki Ramirez. Maali-iloittelun naulasta arkkuun vastasi illan todellinen tehomies Morin. Tällä kertaa hän sai kunnian laittaa pallon maaliin rangaistuslaukauksesta.

Kommentit

– Tulihan siinä maaleja tehtyä. Tehtiin paljon hyviä juttuja, mutta myös virheitä. Voitto vieraskentältä on aina hyvä ja tavoite eli voitto täyttyi, AC Oulun päävalmentaja Mika Lähderinne toteaa.

ACOTV

Yhteistyössä
Jälkipelit