Raportti Edustus

AC Oulu otti tyylikkään 2-0-vierasvoiton kaatamalla FC Viikingit Heteniityn urheilupuistossa. Oululaisten maalit merkittiin Pekka Räisäsen ja kolmannessa ottelussa putkeen osuneelle Morten Gerster Peipiselle. Harmaita hiuksia oululaisleirissä aiheuttivat Titi Essomban ja Pekka Räisäsen loukkaantumiset.

Ottelun avausjakso alkoi tasaisissa merkeissä. Aktiivisesti ja korkealla prässillä pelannut kotijoukkue otti AC Oulun pelinavaamisen poissa, eikä laivastonsiniset saaneet pelattua keskialueella totutun vapaasti. Rauno Ojasen suojatit hakeutuivatkin Viikinkien puolustuslinjan selustaan suhteellisen suoraviivaisesti.

Ensimmäinen tilanne tuli 12. minuutilla erikoistilanteesta, mutta Räisänen oli Peipisen jatkopallossa aavistuksen paitsiossa, eikä maalia hyväksytty. Tilanteen jälkeen AC Oulu aloitti vahvan jakson, joka palkittiin lopulta 26. minuutilla – Viikingit eivät onnistuneet siivoamaan palloa erikoistilanteen jäljiltä ja tällä kertaa Räisäsen maali hyväksyttiin.

Maalin jälkeen vieraiden ote lipesi ja kotijoukkue sai painetta kohti David Monsalven maalia. Janne Hietasen ja Dominic Oppongin johtama puolustus pelasi kuitenkin uhrautuvasti ja punapaidat saatiin pidettyä kaukana huippupaikoilta. Loput lähentelyistä jäivät Monsalven näppeihin varmasti.

AC Oulu lisäsi johtoaan 40. minuutilla – Dritan Stafsulan kierteinen keskitys jäi pyörimään kuudentoista-alueella ja lopulta pallon maaliin siivosi kolmannessa peräkkäisessä ottelussa osunut Peipinen. Maalin jälkeen tunteet kävivät välillä kuumina, mutta tauolle siirryttiin vierasjohdossa.

Kotijoukkue tuli kopista hyvin ja se otti läpi jakson kestävän pallonhallinnan itselleen. AC Oulu juoksi välillä turhan pitkiä jaksoja ilman palloa, mutta vaarallisille paikoille se ei viikkareita päästänyt. Jakson paras paikka nähtiin toisessa päädyssä – Mika Nurmela vapautti 62. minuutilla Peipisen puhtaaseen läpiajoon, mutta tanskalais-suomalainen ei onnistunut iskemään toista osumaa tilanteessa, josta rangaistuspotkuakin odoteltiin.

Viikingit jatkoivat hallintaa, mutta turhaan. Edelleen palloa pitänyt kotijoukkue oli helisemässä nopeiden vastahyökkäyksen kanssa, mutta lisäosumia ei tunnerikkaassa ottelussa kuitenkaan nähty. AC Oulu onnistui jäädyttämään pelin napaten maukkaan vierasvoiton.

Jobin postia AC Oulun leiriin tarjosivat Titi Essomban loukkaantuminen avausjaksolla ja Pekka Räisäsen vastaava toisella jaksolla.

– Ei mikään ehjin peli meiltä, mutta riittävä suoritus. Luotiin paljon paikkoja, joista olisimme voineet tehdä enemmänkin maaleja. Toisessa päässä kotijoukkue ei saanut, kuin muutaman paikan. Olen erittäin tyytyväinen oman maalin varjeluun, joka on nyt ollut hyvällä tasolla, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen kertaa.

Ottelupöytäkirja>>