Raportti Edustus

Ennakkoon ajateltuna piste sarjan ennakkosuosikilta on hyvä suoritus, etenkin sen tapahtuessa vieraskentällä. AC Oulun vahvat otteet ottelun aikana antoivat kuitenkin luvan toivoa vieläkin enemmän. Hukatut maalipaikat jäivät harmittamaan laivastonsinisessä leirissä.

Kaunis Tehtaan kenttä tarjosi vuoden aikaan nähden erinomaiset puitteet jalkapallo-ottelulle. Kentän pinta ei ollut parhaassa mahdollisessa kunnossa, joka karsi molempien pelistä suurimmat hienoudet.

Ottelu alkoi tasaisesti ja tunnustelevissa merkeissä. Ensimmäiset maininnan arvoiset asiat syntyivät vasta 15. minuutin jälkeen – ensin Dritan Stafsula tykitti vasurillaan pahan pomppivan laukauksen hieman ohi maalin ja muutama minuutti perään Hakan Ugwunna pääsi puskemaan kulmapotkusta yhtä tarkasti.

Avausjakso jatkui tasaisissa merkeissä. Hakan hyökkäykset perustuivat paljolti Zézén yksilötaitoon, mutta oululaiset puolustivat kurinalaisesti. AC Oulu hyökkäsi useasti Titin laidalta. Lähellä maalia oltiin 35. minuutilla, kun Janne Hietanen nousi omiin korkeuksiinsa kulmapotkusta, mutta ohi painui. Jakson viimeisellä minuutilla vikkelä kamerunilainen pääsi hyvälle laukaisupaikalle, mutta päätti yleisön hämmennykseksi vielä syöttää, jonka johdosta tilanne kuivui kasaan. Näin ollen tauolle siirryttiin maalittomassa tilanteessa.

Toiselle jaksolle tuli vahva oululaisryhmä. Vain kolmen minuutin jälkeen epävarmasti esiintynyt Hakan puolustuslinja lahjoitti paikan Morten Gerster Peipiselle, mutta tulinen laukaus painui hieman yli maalin. Neljä minuuttia edellisestä ja oli Peipinen jälleen lähellä maalia – tällä kertaa vahvan pelin oikeana puolustajana pelannut Pekka Räisänen keskitti, mutta hieman taakse jääneeseen palloon ei Peipinen onnistunut kunnolla osumaan ja Haka selvisi säikähdyksellä.

AC Oulu jatkoi edelleen vahvasti ja etenkin Peipinen ja Titi pitivät valkeakoskilaiset hereillä jatkuvasti. 62. minuutilla Peipinen oli jälleen menossa – tanskalaissuomalainen riisti pallon kolmen hakalaisen keskeltä karaten puolittaiseen läpiajoon, mutta jälleen pallo löysi tiensä väärälle puolelle verkkoa. Lisää oli luvassa heti perään. Ensin Räisänen pääsi puskemaan kulmapotkusta ja heti perään Stafsula tykitti vapaapotkun tolppaa nuollen ohi. AC Oulun etsikkoajan valuessa hukkaan tasoittui peli loppua kohti. Huippupaikat jäivät kuitenkin odottamaan itseään. Haka sai pallon maaliin ottelun lisäajalla, mutta tilanne päättyi selvään paitsioon.  Maaleja ei ottelussa siis nähty ja Valkeakoskella pisteet jaettiin 0-0-tuloksella.

– Toinen nolla omissa ja piste Hakalta kuulostaa hyvältä, mutta kyllä tästä pettynyt fiilis jää. Peli oli periaatteessa melko tasaista, mutta kyllä maalipaikat olivat meillä. Tästä jatketaan puolustuspelin osalta ja ollaan tehokkaampia paikoissa niin hyvä tulee. Tänään meni pallot ohi, mutta nämä asiat on pienestä kiinni, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen tiivistää.

– En ota Oululta mitään pois, mutta kyllä minä ja joukkue ollaan anteeksipyyntö velkaa kotiyleisöltä. Olimme hengettömiä tänään, mutta luotan sen loppuvan tähän – nähtiin, että mitään ei tule ilmaiseksi. AC Oulu pelaa hyvää futista ja toivon, että he ovat sarjassa heti toisia meidän jälkeen, FC Hakan päävalmentaja Juho Rantala heittää.

Ottelupöytäkirja>>