Raportti Edustus

AC Oulu ja FC Haka ottivat ensimmäisen kerran yhteen tämän kauden Veikkausliigassa. Väkevän väännön päätteeksi oululaiset nappasivat täyden pistepotin 0-1 voitolla.

Ennakkoon ounasteltu tiukka vääntö toteutui, mutta mikään maalipaikkojen tai maalien ilotulitus ottelusta ei tullut. Paikkoja oli harvakseltaan ja kumpikin joukkue pelasi hyvää puolustuspeliä.

AC Oulu pääsi heti ottelun alussa kokeilemaan maalintekoa, kun oli pelattu vasta kolme ja puoli minuuttia. Keskikentän syöttörallin päätteeksi Dennis Salanović vapautti Magnus Breitenmoserin läpiajoon, mutta koskilaisten Niklas Friberg sai sveitsiläisen juoksukilpailussa kiinni ja pääsi häiritsemään hänen laukaisua. Breitenmoser sai kuitenkin harhautettua Fribergin, mutta lopulta takanurkkaan tarkoitettu sijoitus päätyi aavistuksen ohi maalista.

FC Haka sai todella hyvän maalipaikan reilun viiden minuutin pelin jälkeen vaparista. Pallon keskitti maalille Janne-Pekka Laine, jossa Luiyi de Lucas pääsi puskemaan napakasti kohti oululaisten maalia. Pallon eteen kuitenkin kerkesi upealla reaktiotorjunnalla Yann Fillion ja maali pysyi puhtaana.

Oululaisten vuoro oli taas yrittää, kun peliä oli pelattu reilu 14 minuuttia. Kulmatilanteessa lipulle keskittämään meni Sergei Eremenko, jonka kulmapallo laskeutui maalille suoraan koskilaisten de Lucasin päähän, joka sai pallon pois rankkarialueelta. Irtopalloon pääsi kuitenkin AC Oulun tulikuumapelaaja Salanović, joka nousi rangaistusalueen sisään ja yritti vasurilla ampua maaliin. Pallo kuitenkin osui Jami Kyöstilään ja se tipahti herkullisesti maalin eteen Lucky Oparan eteen, jolla oli helppo työ pussittaa paikasta sisään. Näin oululaiset siirtyivät 0–1 vierasjohtoon, joka jäi myös ottelun voittomaaliksi.

Seuraava vaarallinen tilanne tuli oululaisille vajaan 19 minuutin pelin jälkeen taas kulmatilanteesta. Eremenko oli jälleen pallon takana ja keskitti maalin eteen, jossa palloa pääsi puskemaan Lucky Opara, mutta valitettavasti tällä kertaa pusku päätyi suoraan maalivahti Mika Hilanderin syliin.

Kun pelikellon viisarit olivat nytkähdelleet reilun 26 minuuttia eteenpäin oli Hakan vuoro yrittää kulmatilanteesta. Lipulla koskilaisten Laine antoi keskityksen rankkarialueelle pilkun tuntumaan, josta Friberg pääsi puskemaan napakasti kohti maalia. Jälleen kerran Fillion oli mukana tilanteessa ja otti pallon varmasti syliinsä.

Koskilaisilla oli niin sanottu ”tuhannen taalan paikka” 43. minuutin paikkeilla, kun Samu Alanko kompastui kenttään aivan oululaisten rankkarialueen rajalla ja menetti pallon Kyöstilälle. Hän malttoi olla ampumatta ja syötti takaa tulleelle Tino Purmeelle, joka pääsi tälläämään vastapalloon kovan kudin. Pallo painui hiukan oikealta ohi maalista oululaisten onneksi.

FC Hakan ottelun paras paikka syntyi reilun 77 minuutin pelin jälkeen, kun Youri Louen antoi pitkän ja korkean syötön omalta alueelta hyökkäysalueen viimeiselle kolmannekselle Logan Rogersonille, joka pääsi puolittaiseen läpiajoon. Tilanteessa kuitenkin Anselmi Nurmela ja Rafinha pääsivät häiritsemään Rogersonia niin, että tämän laukaus painui lopulta ohi maalin.

Raskasta iltaa sävyttivät lukuisat lihaskrampit ja pari loukkaantumista. Lisäksi ottelulle annettiin kahdeksan lisäminuuttia, joka oli omiaan lisäämään illan raskautta. AC Oulu puolusti koko ottelun yhtenäisesti ja, vaikka pallonhallinta oli hienokseltaan Hakalla, niin siitä huolimatta ei vastustaja päässyt lopulta kovinkaan vaarallisiin maalipaikkoihin. Ansaitut kolme pistettä kotiin ja kolmen ottelun voittoputkeen.

Röngän voimapelaajat:

1. Rakennusliike IP-HeikkilänjaLattiapalvelu Royalinkummipelaaja Jere Kallinen

2. Ekovirtauksen kummipelaaja Lucky Opara

3. Ekovirtauksen ja Visorin kummipelaaja Ruxi

Seuraava kotiottelu:

AC Oulu – FC Lahti

Lauantaina 28.8.2021

17.00

Raatin stadion

Osta liput ennakkoon tästä.

Kommentit

”Vaikea vieraspeli koskilla takana. Ekalla jaksolla oltiin pelissä paremmin mukana, mutta toisella jaksolla FC Haka sai pelistä paremman otteen. Hieman jäimme kaipaamaan ekan jakson hyviä asioita, joita olisimme halunneet monistaa enemmän toisella jaksolla. Halusimme tarjota pelillisesti paremman illan, mutta siitä huolimatta todella tyytyväisiä naamoja on koko Timpan bussi täynnä. Ja näin pitääkin olla. Pelaajat tekivät mielettömästi töitä puolustussuuntaan ja se palkittiin. Nautimme tästä voitosta nyt täysin rinnoin maanantaihin asti. Sitten siirrämme katseet kohti FC Lahtea, joka saapuu vieraaksi Raattiin ensi lauantaina.”, kommentoi valmentaja Teemu Tavikainen perjantai-illan ottelua.

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit