Raportti Edustus

AC Oulun ja KPV välinen harjoitusottelu päättyi vierailen 2-0-voittoon Kokkolan Kipparihallissa. AC Oulun avausmaalin iski Aapo Heikkilä ja toisesta osumasta vastasi David Popa.

Ottelun avausjakso ei rehellisyyden nimissä tarjonnut todellisia maalipaikkoja kummassakaan päässä kenttää. Erittäin tarkasti puolustaneet joukkueet onnistuivat pitämään vastustajan puolustusmuodon ulkopuolella ja molemmilla oli tyytyminen tuloksettomaan pallon siirtelyyn. Murtautumisyritykset kilpistyivät kerta toisensa jälkeen viimeistään puolustuslinjaan.

Toiselle jaksolle AC Oulu paransi peliään selvästi. Ottelun avausmaali syntyi 49. minuutilla, kun Anselmi Nurmela onnistui pallonriistossa keskialueella. Nopeasti lähtenyt vastahyökkäys päätyi Nikolas Sairan keskityksen kimmokkeen kautta maalinsuulla väijyneelle Aapo Heikkilällä, joka ujutti pallon maaliin veskarin jalkojen välistä.

Maalin jälkeen laivastonsinisillä oli hyvä vaihde pelissä, mutta lisäosumia ei tässä kohtaa nähty. Oma puolustuspeli pysyi hyvin kontrollissa ja KPV:n vaarallisimmat paikat koko ottelussa tulivatkin erikoistilanteiden kautta, mutta niissäkään Juhani Pennanen maalissa ei joutunut oikeastaan kertaakaan torjuntatöihin.

AC Oulun toinen maali syntyi myös vasemman laidan kautta. Tällä kertaa Rafinha tarjoili pallon selustaan juosseelle Niklas Jokelaiselle. KPV:n puolustaja ehti vielä pallon alle, mutta Jokelainen sai pelattua vasurinsa vapaaksi ja nappikeskitys löysi maalille hyvän juoksun tehneen David Popan pään, joka puski pallon varmasti pussiin.

Ottelun lopussa nähtiin vielä melkoinen hässäkkä, kun KPV:n toppari veteli vaihdosta kentälle tulleen Lasse Ikosen sukille punaisen kortin arvoisesti. Tilanne nostatti tunteet pintaan molemmissa leireissä ja AC Oulusta punalappua joutui katselemaan vahvan pelin keskikentällä pelannut Obed Malolo. Viimeiset hetket pelattiin siis tasvoimin, mutta vajaalla. AC Oululla oli lopussa muutama herkullinen paikka iskeä lisäosumia, mutta ylivoimahyökkäykset päättyivät ilman tuloksia. Näin ollen AC Oululle perusvarman suorituksen jälkeen 2-0-voitto.

AC Oulun kokoonpano:

Pennanen; Nurmos (60′ Hurme), Koskela, Rafinha, Ruxi; Nurmela, Malolo, Saira (60′ Popa), Heikkilä; Jokelainen (79′ Ölander), Sadat (79′ Ikonen)

Kommentit

– Peli oli odotetun kaltainen. Paljon kaksinkamppailuita ja pienessä hallissa tilat olivat todella vähissä. Mun mielestä todella tärkeä juttu meille tänään oli koko viikon ja ennen peliä puheissa ollut voittamisen kulttuuri. Me voitettiin enemmän vääntöjä ja sitä kautta peli oli kuitenkin koko ajan kontrollissa. Tottakai oli hienoa saada maalitili jälleen auki ja kyllä tässä silleen on luottavainen olo, että eteenpäin mennään pienin askelin koko ajan, AC Oulun päävalmentaja Jyrki Ahola kertoo.

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit