Raportti Edustus

AC Oulu otti voiton kauden ensimmäisestä harjoitusottelusta, jossa vastassa oli Kakkosen JS Hercules.

AC Oulu aloitti kauden ensimmäisen harjoitusottelun kokeilupainoitteisella miehistöllä. Avauksessa oli kolme uutta pelaajaa viime kauden miehistöön verrattuna. Avauksessa kirmasivat Eero-Matti Auvinen, Matias Lindfors ja Titi Essomba. Vaihtopenkillä debyyttiä jäivät odottamaan Tulio, Sasa Jovovic sekä Tuomas Mustonen

Ensimmäisen puoliajan alusta alkaen pelin henki oli selvä. AC Oulu vei ottelua ja JS Hercules oli altavastaaja. Ottelun 34. minuutilla suurimman osan viime kaudesta loukkaantuneena ollut Petteri Pietola iski isännät johtoon. 

Debytantti Sasa Jovovic päästettiin irti toisella puoliajalla, ja hän pystyi tuomaan peliin suoraviivaisuutta ja lisää hyökkäävyyttä. Toisella puoliajalla JS Hercules väsyi ja näin Laivastonsiniset pääsivät hallitsemaan ottelua entistä paremmin. HIFK:sta täksi kaudeksi Ouluun siirtynyt Tuomas Mustonen viimeisteli 2-0 loppulukemat 64. minuutilla. AC Oulun puolustuksessa nuoret Samuli Leppälä ja Niko Ronkainen pelasivat kelpo ottelut. 

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit