Raportti Edustus

AC Oulu ja PS Kemin välinen Respect Suomen Cupin 6. kierroksen ottelu tarjosi kaiken mitä jalkapallo-ottelu vain voi tarjota. Varsinainen peliaika päättyi 3-3 AC Oulun maalivahti Alessandro Marzuoli puskettua tasoituksen ottelun viimeisellä sekunnilla. Maalittoman jatko-ottelun jälkeen oululaiset etenivät jatkoon rangaistuspotkukilpailun päätteksi, jonka se voitti 4-3.

Superottelu alkoi AC Oulun hallinnalla. Joukkue sai ensimmäisen kympin aikana lukuisia erikoistilanteita ja sitä kautta painetta Daniel Kollarin maalille. Ottelun ensimmäinen maali nähtiin 13. minuutilla, kun Suomen yksi parhaista vapaapotkujen erikoismiehistä asteli pallon taakse. Dritan Stafsula, vasen jalka ja 1-0. Vain muutama minuutti johto-osuman jälkeen Kemi näytti ensimmäistä kertaa vaarallisuutensa vastahyökkäyksissä. Laidalta tulleen läpiajon selvitti huippuottelun pelannut Marzuoli.

Tasoitus nähtiin 20. minuutilla ja jälleen vastahyökkäyksestä. PS Kemin kärkipelaaja Billy Ions karkasi läpiajoon viimeistellen varmasti. Hetkeä myöhemmin Stafsula kolisteli poikkipuuta suoraan kulmapotkusta. Puolen tunnin kohdalla Ions pääsi puskemaan avopaikasta, mutta tällä kertaa viimeistely-yritys painui pahasti ohi maalin.

Kotijoukkue siirtyi loppuunmyydyn (600 katsojaa) Arina Areenan riemuksi 2-1-johtoon, kun ottelua oli pelattu 33. minuuttia. Toni Tahvanainen suti pallon maaliin kulmapotkun jälkitilanteesta. Ensimmäisen jakson aikana ei enää huippupaikkoja nähty, joten taukoa lähdettiin viettämään 2-1-kotijohdossa.

PS Kemi tuli toiselle jaksolle selvästi terävämmin. Sen fyysisesti vahva joukkue taisteli itsensä tasoihin 51. minuutilla, kun pienen sekoilun jälkeen Sasa Jovovic pääsi puskemaan pallon maaliin täysin vapaasti viidestä metristä. Lisää kylmää vettä kotijoukkueen niskaan kaatoi illan toisella osumallaan Ions. Jälleen terävän vastahyökkäyksen päätteeksi läpiajoon karannut maalipyssy ei erehtynyt vieden kemiläiset ensimmäistä kertaa kuskin paikalle. 2-3-maali syntyi ajassa 65 minuuttia.

Johto-osuman jälkeen PS Kemi passivoitui ja se alkoi selkeästi puolustamaan johtoaan. AC Oulu hallitsi palloa, mutta välillä jopa kahdeksalla miehellä kuudentoista rajalla puolustanut Kemi oli vahva, eivätkä laivastonsiniset onnistuneet murtamaan tiiviitä linjoja. 68. minuutilla lähtenyt Morten Gerster Peipisen kaukolaukaus oli lähimpänä tasoitusta.

AC Oulu kuitenkin kairasi itselleen kulmapotkun ottelun viimeisellä lisäaikaminuutilla. Koko kaluston maalille nostaneen kotijoukkueen sankariksi nousi maalivahti Marzuoli, joka nousi korkeimmalle Stafsulan nappipalloon puskien kotijoukkueen tasoihin. Tässä vaiheessa tunnelma Arina Areenalla oli eeppinen.

Jatko-ottelu meni täysin AC Oulun tahdissa. 30. minuutin aikana Matias Ojalalla oli kaksi tilaisuutta, mutta tolppaa lähemmäksi ei nuori taituri päässyt. Jatko-ottelussa nähtiin myös ikävä tilanne, kun Antti Uimaniemi loukkasi olkapäänsä. Vamman vakavuus selviää jatkotutkimuksissa.

Koska maaleja ei nähty, siirryttiin rangaistuspotkukilpailuun. AC Oulun neljä ensimmäistä vetäjää onnistuivat (Vandell, Hietanen, Heikkilä, Peipinen). Kemin toisen laukauksen torjui Marzuoli. AC Oulun viides vetäjä oli itseoikeutetusti Dritan Stafsula, mutta tällä kertaa Kollar nappasi pallon kiinni, antaen omilleen mahdollisuuden tasoitukseen. PS Kemin viimeisen suorituksen ottelussa esitteli Djalo Aliu, jonka ”chippi” nousi yläriman kautta yli maalin. Tämä tiesi kotijoukkueen voittoa ja etenemistä Respect Suomen Cupin kahdeksan parhaan joukkoon.

AC Oulu haluaa kiittää joukkuetta ja kotiyleisöä sekä PS Kemiä kannattajineen upeasta urheilutapahtumasta. Täysin varmaa on, että tätä tunnetta, taistelua ja tahtoa halutaan nähdä lisää Oulussa ja Kemissä. Kiitos.

Ottelukooste tulossa huomenna.

Kommentit

– Sanattomaksi vetää. Ottelu oli tasainen ja vaiherikas. Kemi on juuri niin kova joukkue mitä tänään nähtiin – etenkin heidän vastahyökkäykset ja kova hyökkäystrio aiheuttaa Ykkösessä hämmennystä. Mutta kyllä mekin tänään näytettiin mistä meidät on veistetty – Alessandro teki jotain mahdotonta ja sen tasoituksen jälkeen minä tiesin, että voitamme. Se oli vain tarkoitettu niin. Fiilis on ihan uskomaton. Kiitos kaikille, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen hehkuttaa.

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit