Raportti Edustus

Ns. kuuden pisteen ottelussa kohtasivat neljän ottelun jälkeen tasapisteissä olleet AC Oulu ja Ilves.

Tilastojen valossa ottelun piti olla tasainen ja marginaalit joukkueiden välillä pieniä. Ottelun alku olikin tasaista vääntämistä ja molemmilla joukkueilla oli paikat tehdä avausmaali. Ilves oli ehkä hieman paremmalla jalalla liikkeellä ja se näkyi mm. syöttöjen laadussa. Laivastonsininisiin verrattuna vierasjoukkue oli myös isokokoisempi ja fyysisempi.

Reilun 20 min jälkeen Ilves näyttikin kyntensä ja teki kolmeen minuuttiin kaksi salamamaalia. Kummassakin maalissa AC Oulun puolustuksen kommunikointi hieman petti ja Ilves käytti mahdollisuutensa. Ensin Tommi Ala-Hakuni iski avausmaalin ja kolme minuuttia myöhemmin Haris Ibrahimovic iski taululle 0-2.

Toiselle puoliajalle AC Oulu yritti tulla peliin mukaan ja saikin luotua muutaman maalintekopaikan. Samaan aikaan myös Ilves oli vaarallinen vastahyökkäyksissään ja Laivastonsinisten maalivahti Aleksanteri Patronen joutui venymään monta kertaa. Toisella puoliajalla ei maaleja enää nähty, joten kolme pistettä matkasi siis Tampereelle.

Seuraavan ottelun AC Oulun A-juniorit pelaavat viikon päästä lauantaina 5.3 kello 16, kun Ouluun saapuu toinen tamperelaisjoukkue TPV.