Ennakko Edustus

AC Oulun heinäkuu on käynnistynyt tasapelillä Kotkassa ja voitolla Oulussa. Seuraavaksi leijonan luolaan saapuu FC Viikingit. Sininen ja punainen iskevät yhteen Raatin stadionilla tiistaina 9.7. kello 18:30.

Seurat kohtasivat edellisen kerran keskiviikkona 26.6. Vuosaaressa, jolloin oululaiset vetivät pidemmän korren Joonas Sohlon ja Matias Ojalan maaleilla lukemin 0-2. Kaiken kaikkiaan joukkueet ovat kohdanneet peräti 21 kertaa, joten kyseessä on todellinen Ykkösen klassikko-ottelu. AC Oulun historiassa 2010 oli ainoa vuosi, jolloin seurat eivät toisiaan kohdanneet. Tuolloin AC Oulu pelasi Veikkausliigaa ja FC Viikingit Ykköstä. Molemmat seurat ovat saaneet 21 kohtaamisesta yhteensä 26 pistettä, mikä kertoo osaltaan joukkueiden tasaisuudesta. Joonas Sohlo on iskenyt pallon neljä kertaa FC Viikinkien maaliin ja Mika Nurmela on alustanut peräti kuusi osumaa otteluissa vuosaarelaisia vastaan.

FC Viikinkien alkukausi oli pisteiden valossa todella hankala, mutta vähitellen Ilkka Jäntin miehistö on alkanut saada myös tuloksia. Lauantain ottelussa Oulun Palloseura joutui taipumaan Vuosaaressa selkein 3-0-lukemin. Voitolla FC Viikingit ohitti AC Kajaanin ainakin vuorokauden ajaksi ja nousi samalla kahdeksannelle sijalle, pois putoajien vyöhykkeeltä. Kasperi Liikonen, Joni Korhonen ja Daut Kuqi viimeistelivät maalit OPS:an verkkoon, mutta joukkueen tehokkain maalilinko on edelleen neljästi osunut Obi Metzger. FC Viikingit on viimeistellyt Ykkösessä 11 maalia, AC Oulu on puolestaan osunut 15 kertaa.

Rauno Ojasen valmentama oululaisjoukkue on kerännyt seitsemän pistettä edellisestä yhdeksästä mahdollisesta. David Monsalve on pitänyt maalinsa puhtaana yli 300 minuuttia putkeen, joten yhteinen sävel puolustuslinjan ja kanadalaismaalivahdin välillä on löytynyt. JIPPO-ottelussa kauden avausmaalinsa tehnyt Tommi Haanpää oli yhdeksäs tällä kaudella maalinteossa onnistunut AC Oulun pelaaja. Neljä osumaa kihauttanut Matias ”Matigol” Ojala on edelleen laivastonsinisten paras maalintekijä. Päävalmentaja Ojanen tiedostaa FC Viikinkien vaarallisuuden, mutta luottaa silti joukkueensa iskukykyyn.

– Viikkarit on ihan väärässä paikassa sarjataulukossa. Heillä hyvä joukkue joka pelaa aktiivista ja rohkeaa jalkapalloa, josta allekirjoittanut pitää. Niin teemme mekin, joten lähtökohdat klassikkomatsiin ovat erinomaiset, kun molemmilla joukkueilla on vielä voitot alla. Meidän pitää nollapeleistä huolimatta kehittää puolustuspelaamista, jotta nöyryys sitä kohtaan säilyy ja hyökkäyksissä täytyy olla tehokas, Ojanen pohjustaa.

Seuraa heitä, FC Viikingit:
#10 Joni Korhonen – Taitava hyökkäävä keskikenttäpelaaja, joka pelasi AC Oulun riveissä kaudella 2009.
#11 Eero Peltonen – Kapteeni on viimeistellyt urallaan joukkueelleen yli 30 maalia.

AC Oulun terveystilanteessa ei ole muutoksia – Lassi Nurmos, Joni Mäkelä ja Sami Hyvärinen ovat varmasti sivussa. Sen sijaan Henry Mäkäräisen astuminen armeijan harmaisiin maanantaiaamuna pitänee miehen poissa ainakin tiistain ottelusta. Pelikieltoja oululaismiehistöllä ei ole, joten Rauno Ojasella on käytettävissä nippu sarjakärkeä kohti janoavia pelaajia. Tervetuloa kannustamaan AC Oulu kauden kuudenteen voittoon!

AC Oulu – FC Viikingit
Tiistaina 9.7. klo 18:30
Raatin stadionilla

Lue uusin ACIAA-lehti tästä>>

Katso ottelu livenä netistä hintaan 8 euroa>>

Tärkeää tietoa ottelutapahtumasta

  • Sisääntulo ja lipunmyynti vain kaupungin päädyn sisääntuloväylistä
  • VIP-vieraat infopisteen kautta (uimahallin sisääntuloaula)
  • Portit ja palvelut avautuvat tunti ennen ottelua
  • Kaikki AC Oulun pääsylipuista täältä>>
  • Maksuvälineenä anniskelualueilla, lippuluukuilla ja osassa kioskeista käy myös pankkikortti
  • Varmin ja nopein tapa asioida on käteinen tasarahalla
  • Alennuksiin oikeuttavat todistukset on esitettävä joka kerta
  • Ei sateenvarjoja stadionalueelle

ACOTV

Yhteistyössä
Otteluennakko