Ennakko Edustus

AC Oulu saa tänään vieraita Tampereelta, kun Suomen Cupia pelataan Raatissa. Vastaan tulee Ilveksen kakkosjoukkue. Ottelu alkaa kello 18.00. Osta liput ennakkoon AC Oulun seurakaupasta.

Kukapa olisi uskonut, että jonkin seuran kakkosjoukkue voittaa ykkösjoukkueen Suomen Cupissa. Niin vain kävi pari viikkoa sitten Tampereella, kun Ilvekset pelasivat vastakkain ja reservijoukkue kuittasi 2-1 voitolla jatkopaikan Suomen Cupissa ja ykköskissat jäivät Ratinan uumeniin nuolemaan haavojaan.

Cup-romantiikkaa siis oli Tampereella, mutta ei ehkä sellaista, mitä kaupungissa odotettiin. Joka tapauksessa tänään Ouluun saapuu Ilves hieman erilaisella kokoonpanolla, kuin kauden kotiavauksessa Vaasassa. Joukkueessa on nuoria ja lupaavia futispelaajia, joten mistään heittopussista ei ole kyse. Ilves/2 on aloittanut oman kautensa Kakkosessa alavireisesti, jossa heillä on yksi voitto ja kolme tappiota neljän kierroksen jälkeen.

Oululaiset lähtevät tämän illan otteluun selvänä ennakkosuosikkina. Todennäköisyydet AC Oulun voittoon ovat huomattavan selkeät, mutta ne ovat vain numeroita. Tänään joukkueelta vaaditaan kypsyyttä sulattaa ennakkosuosikin paineet sekä ottaa ottelu haltuun. Ilveksellä ei ole mitään menetettävää ja he tulevat varmasti antamaan kaikkensa, jotta he saisivat jatkoa tälle uskomattomalle tarinalle. Laivastonsiniset ovat kuitenkin näyttäneet viime otteluissaan valtavan taistelutahtonsa ja joukkueen yhtenäisyyden, joten sitä samaa on varmasti lupa odottaa myös tänä iltana aurinkoisessa ja lämpimässä Raatissa.

Tänään vastaan saapuu myrskyvaroituksen antanut Ilves/2, joka kaatoi oman edustusjoukkueensa cupissa. Vaikka pelissä oli mukana myös onnea, niin varsinkin ensimmäisellä jaksolla reservijoukkue esiintyi todella pirteästi. Joukkueessa on näppäriä pelaajia pallon kanssa ja se on hyvin organisoitu sekä tiiviisti puolustava. Sieltä löytyy hyviä nuoria pelaajia, kuten AC Oulussakin pelanneen Mike Peltolan poika Miska.

Meidän joukkueella on tarkoituksena jatkaa kilpailussa mukana, joten Tampereen romantiikalle on nyt pistettävä piste. Toki kaikki ymmärretään, ettei tästä kävellen mennä jatkoon. Tehdään perusasiat huolella, niin varmasti saamme haluamamme palkinnon pelistä.

Apuvalmentaja Teemu Tavikainen

ACOTV

Yhteistyössä
Otteluennakko