Ennakko Edustus

Kausi huipentuu tänään Veikkausliigan osalta Raatissa ja jumbosijoilla olevat joukkueet AC Oulu ja KTP kohtaavat kolmannen kerran tälle kaudelle. Ottelu alkaa kello 15.00.

Veikkausliiga huipentuu jumbosijoilla majailevien joukkueiden keskinäiseen mittelöön. Kyseessä ei ole jumbofinaali, koska sarjasijoitukset ovat varmistuneet ennen tätä kierrosta. AC Oulu jatkaa ensi viikolla Veikkausliiga-karsinnoissa ja KTP:n kohtalona on se kurjin eli tippuminen suoraan Ykköseen. Joukkueet ovat kohdanneet tälle kaudelle kahdesti keskikesän otteluissa, joista oululaisille vierasvoitto Kotkassa ja Raatissa heinäkuussa joukkueet päätyivät tasapeliin.

Sarjahännät niin sarjataulukossa, kuin viiden ottelun kuntopuntarissakin ja jälkimmäisessä sijoitukset kuitenkin toisinpäin. He pystyivät nappaamaan FC Hongasta pari viikkoa sitten ja ovat pystyneet tekemään maaleja tappiosta huolimatta. Lisäksi heillä ei ole enää mitään hävittävää tälle kaudelle, joten he pääsevät iltaan paineettomassa tilassa. Näillä perustein KTP saa iltaan ennakkosuosikin viitan.

Oululaisten osa on tänään hieman hankalampi. Maalinteko on ontunut jo läpi kauden ja viime aikoina siihen ei isoa muutosta ole valitettavasti tullut, kun haastajasarjassa neljässä ottelussa on tehty vain kaksi maalia. Tänä iltana on lisäksi jonkinlainen kasvojen pesu odotettavissa viime keskiviikon Espoon reissun jälkeen. Ei siis mitenkään helppo asetelma iltaan, vaikka sinänsä kilpailullista panosta ei olekaan. Paljon muuta todistettavaa senkin edestä, mutta kuitenkin lähinnä itselleen. Tälle iltaa soisi onnistumisia ensi viikon karsintaotteluita ajatellen.

Kommentit

”Edellinen ottelu on käsitelty valmennuksen ja pelaajiston kesken. Katseet ja keskittyminen on siirretty nyt tulevaan. Pelissä tulee tapahtumaan varmasti rotaatiota ja se avaa myös mahdollisuuden kaikille näyttää, että he ansaitsevat paikan karsintapeleissä.”, kommentoi valmentaja Teemu Tavikainen illan lähtökohtia otteluun.

Kokoonpanotilanne

Kevin Larsson poissa loukkaantumisen vuoksi.

Seuraa heitä

”Tänä iltana kannattaa seurata niin nuoria oululaislupauksia kuin ikinuoria oululaisia kentällä.”, nostaa Tavikainen omista joukoistaan seurattavaksi.

ACOTV

Yhteistyössä
Otteluennakko