Ennakko Edustus

AC Oulu jatkaa taisteluaan Ykkösen kärkijoukkueiden joukossa. Kaksi tappiota edellisissä otteluissa kokeneet Laivastonsiniset kohtaavat nyt Grankulla IFK:n, joka saapuu Raattiin jo toista kertaa tällä kaudella.

AC Oulu ja GrIFK kohtaavat lauantaina toisensa viimeistä kertaa kuluvalla kaudella. Joukkueiden edelliset kohtaamiset päättyivät Kauniaisissa GrIFK:n 1-0 voittoon, ja Oulussa AC Oulun 3-1 voittoon. Tässä vaiheessa kautta joukkueet löytyvät sarjataulukon ääripäistä. Laivastonsiniset majailevat Ykkösessä sijalla kolme 31 pisteellä. GrIFK:llä pisteitä on kasassa 20 kappaletta, joka oikeuttaa sijalle kahdeksan. Kärjistettynä voitaisiin siis todeta, että oululaiset taistelevat noususta Veikkausliigaan, ja vihreäpaitanen vierasjoukkue säilymisestä Ykkösessä. Toki kautta on vielä kolmasosa pelaamatta, joten asetelmat voivat muuttua täysin. 

AC Oulun otteluennakossa jo perinteeksi muodostuneessa viiden ottelun kuntopuntarissa AC Oululla on saldona kolme voittoa, ja kaksi tappiota. GrIFK:n tilaston näyttää asteen verran synkemmältä, kun kasassa on vain yksi voitto ja neljä tappiota. Maalintekijätilastoa johtaan edelleen Laivastonsinisten Aristote Mboma 13 osumalla. Kaunialaisten paras maalintekijä tähän mennessä on ollut hyökkääjä Petter Meyer viidellä maalilla. 

GrIFK on näyttänyt vaarallisuutensa sarjassa, eikä varmasti jätä kolmea pistettä helposti Ouluun. Laivastonsinisten tulee olla varuilleen kaunialaisten vastahyökkäyksissä ja erikoistilanteissa. AC Oulun taasen tulee saada oma peli raiteilleen, ja jälleen tehoja hyökkäyspäässä. Tervetuloa katsomaan huippfutista Raattiin lauantaina klo 15!

Kommentit

– Viime ottelun alussa ei jostakin syystä oltu heti valmiita. Ottelun loppu oli taasen hyvää peliä meiltä. Tuota menoa kun jatketaan maalipaikkojen luontia, niin kyllä niitä maalejakin on pakko syntyä. Grani on vaarallinen joukkue, ja he ovat pelanneet kauan yhdessä. Mikäli pelaamme omalla tasollamme, olemme vahvoilla, mutta mikäli taasen emme pysty pelaamaan omalla tasollamme, Grani on varmasti vahvoilla. Joten meidän täytyy olla alusta asti hereillä. Nyt sitä tukea tarvitaan katsojilta, kun on tullut muutama takaisku, kertoo AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen

Kokoonpanotilanne

Gabriel Bragan pelaaminen on epävarmaa lievän loukkaantumisen vuoksi. Poissa on lisäksi Markus Heikkinen, sekä pitkäaikaispotilaat Antti Peura ja Petteri Pietola. Miroslav Paunovic pelaa vielä kaksi ottelua lainalla FC YPA:n paidassa. Viime ottelussa hän onnistui heti maalinteossa, ja ratkaisi ottelun ylivieskalaisten hyväksi. Testillä olevan Cephas Dokun pelilupaprosessi on käynnissä, joten hänetkin saatetaan nähdä kokoonpanossa. 

ACOTV

Yhteistyössä
Otteluennakko