Moku Katarauna Oulun Konttivuokraus Lähitapiola Terveystalo Kotikatu 365 Liikku Codemate PEAB UKI Arkkitehdit Ville Puukka Kraton Allin matala H2O Temrex PLC

Suomen Cup jatkuu lauantaina Pietarsaaressa

8.2.2019 18:06 Ennakko

 

AC Oulun taival Suomen Cupissa jatkuu lauantaina klo 15.15 Pietarsaaren Tellushallissa, jossa isäntänä toimii FF Jaro. Ottelu on katsovissa suorana Ruutu+:sta sekä ravintola Wingerissä.



AC Oulu ja FF Jaro ovat tuttuja kilpakumppaneita viime vuosilta (Kuva: Elias Mustonen)

 

AC Oulu aloitti Suomen Cupin viime viikonloppuna Valkeakoskella. Laivastonsiniset joutuivat kotimatkalle 2-1-tappio niskassa ja tuoreessa muistissa on varmasti Hakan voittomaali, joka syntyi harmittavasti ottelun viimeisestä tilanteesta. Itse ottelu oli vaikeissa olosuhteissa nihkeää tekemistä AC Oulun puolelta - Jaron vieraana päästään kuitenkin takaisin sisälle halliin pelaamaan, jonka pitäisi sopia oululaisille.

 

Jaro on pelannut Suomen Cupissa kaksi ottelua, joista saldona kaksi tasapeliä vierasotteluista. MuSan kanssa päädyttiin 1-1-lukemiin ja MyPan kanssa joukkue pelasi maalittomasti. Jaro kuuluu jälleen ensi kauden Ykkösessä yhdeksi ennakkosuosikiksi ja seura onkin ilmoittanut viiden muun seuran tapaan tavoittelevansa nousua Veikkausliigaan.

 

Lauantaina pelataan paitsi asetelmista kesää varten, myös tärkeistä pisteistä Suomen Cupin lohkovaiheessa. Tappio tai tasapeli vaikeuttaisi Jaron mahdollisuuksia kahden parhaan joukkoon pääsystä huomattavasti. AC Oululle tappio tarkottaisi taas pakkovoittoja kahdesta kotiottelusta, eikä sekään välttämättä riittäisi jatkopaikkaan.

ENNAKKOKOMMENTIT

- Treeniviikko on sujunut varsin hyvin ja tavoitteena on löytää pelissä ne harjoitellut elementit. Vastustaja on kova etenkin kotihallissa, joten helppoa ei tule olemaan, AC Oulun päävalmentaja Mika Lähderinne kommentoi lyhyesti.

KOKOONPANOTILANNE

AC Oulun kokoonpanosta ovat sivussa Haka-pelissä punaista korttia katsellut David Ramadingaye, valmentajatutkintoa suorittava Joni Korhonen sekä edelleen vaivoista kärsivä Driton Shala.

LISÄTIETOJA

FF Jaro - AC Oulu
lauantaina 8.2. klo 15.15
Tellushalli, Pietarsaari

 

Ottelu näkyy Ruutu+ palvelussa. Uusille käyttäjille tarjous koodilla: SC19ACOULU
Mene osoitteeseen: www.ruutu.fi/lahjakortti

ACO TV

Veikkaus
© 2019 AC Oulu.
Miesten Ykkönen