Ennakko Edustus

AC Oulu jatkaa valmistautumista ensi kesän Ykköstä ja tulevan Suomen Cupin ottelua varten huomenna Heinäpään Arina Areenalla, kun vastaan asettuu Pietarsaaren Jaro.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan harjoitusottelu oli tarkoitus pelata torstaina, mutta Jaron Suomen Cupin ottelu PS Kemiä vastaan päätettiin pelata torstaina. Näin ollen Jaro kohtaa ensin AC Oulun keskiviikkona Oulussa ja jatkaa tiivillä tahdilla torstaiksi Kemiin.

Pelaajalegenda Aleksei Eremenkon luotsaama Jaro tunnetaan rohkeasta maatapitkin etenevästä ja vauhdikkaasta pelitavasta, joka muistuttaa monelta osin AC Oulun vastaavaa. Luvassa on siis taatusti viihdyttävä ottelu, joka palvelee molempia joukkueita erinomaisesti sarjakauden lähestyessä.

– Vaikka Jaro pelaakin paljon pitkiä hyökkäyksiä, heillä on erittäin nopeat ja vaaralliset vastahyökkäykset joissa meidän täytyy olla hereillä. Pallonmenetyksiä vaara-alueella tulee välttää, mutta samalla täytyy olla rohkea omassa pelaamisessa. Lähdemme edelleen kehittämään omaa peliämme ja mm. puolustuspelaamisen täytyy parantua roimasti IFK Luleå-ottelusta, AC Oulun apuvalmentaja Rauno Ojanen ennakoi.

AC Oulun kokoonpanosta puuttuvat U18-maajoukkuemiehet Lassi Nurmos ja Matias Ojala. Lisäksi pois ovat vielä Juuso Majava ja Dritan Stafsula. Paluun tekevät sen sijaan Juha Majava, Vesa Verronen ja Eetu Uusitalo, jotka kaikki kärsivät viime ottelussa pienistä nilkkavaivoista.

AC Oulu – FF Jaro keskiviikkona 4.4. klo 18:30 @ Arina Areena

Liput: 5 €. Kausikorteilla ja alle 7-vuotiaat veloituksetta. Maksuvälineinä käyvät käteinen ja pankkikortti.

Tervetuloa!