Ennakko Edustus

Heinäkuun ensimmäisessä kotiottelussa AC Oulun vieraaksi Raatin stadionille saapuu joensuulaisjoukkue JIPPO. Vasta kerran Ykkösessä voittanut vierasjoukkue tunnetaan taistelevasta pelityylistään, joten helppoa lauantai-iltapäivää ei AC Oululle ole odotettavissa. Ottelu on Arinan etuottelu, joten S-etukorttia näyttämällä kaksi pääsee otteluun yhden hinnalla aurinkokatsomon puolelle.

AC Oulu ja JIPPO ovat kohdanneet vuosien varrella yhteensä 13 kertaa. Yhdeksän kertaa ottelu on päättynyt yhden maalin erotuksella ja kolme kertaa on päädytty 1-1-tasatulokseen. Kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi numeroihin 0-1, kun AC Oulu haki pisteet Joensuusta isokokoisen Tashan Adeyinkan maalilla. JIPPO voitti oululaisjoukkueen edellisen kerran elokuussa 2009, ja tämän jälkeen AC Oulu on napannut kuudesta kohtaamisesta 12 pistettä.

JIPPO on onnistunut voittamaan tämän kauden Ykkösessä vasta yhden ottelun, kun AC Kajaani kaatui kesäkuussa kotikentällään lukemin 0-1. Sarjajumbona majailevan joensuulaisjoukkueen maalisaldo on yhdentoista ottelun jälkeen varsin surullinen: kaksi tehtyä maalia ja 14 päästettyä. Joukkueen asema sarjan hännillä tuli torstaina entistäkin tukalammaksi, kun AC Kajaani sai kabinetin kautta täydet pisteet sarjakärki SJK:lta. Ennakkoasetelmista huolimatta AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen tietää, ettei aina sitkeästi taistelevaa joensuulaisryhmää voi missään nimessä aliarvioida.

– JIPPO puolustaa aivan yhtä hyvin kuin ennenkin, mutta hyökkäyspäässä heillä on tökkinyt. Meidän täytyy olla äärettömän kärsivällisiä sekä nöyriä oman pelimme kanssa ja tehdä pienet asiat täydellisesti. Tämän jälkeen uskon meidän olevan vahvoilla ja pääsemme tekemään riittävät maalit ja jatkamaan nollapeliä omissa, Ojanen kertoo.

AC Oulu on puolestaan tällä hetkellä Ykkösen viidentenä. Neljä peliä voittanut ja viisi kertaa tasatulokseen päätynyt oululaisjoukkue pelasi edellisessä ottelussaan Kotkassa tasapelin FC KooTeePeen kanssa. Kesäkuun kahdesta kotiottelusta AC Oulu onnistui keräämään vain yhden pisteen, joten motivaatio näyttää taidot kotiyleisölle on vahva. Edellisen voittonsa AC Oulu otti viime viikolla Vuosaaressa, kun FC Viikingit kaatui Joonas Sohlon kauden ensimmäisellä ja Matias Ojalan kauden neljännellä maalilla.

AC Oulun kokoonpanosta ovat yhä sivussa pitkäaikaispotilaat Lassi Nurmos, Joni Mäkelä sekä Sami Hyvärinen. Sekä Mäkelä, että Hyvärinen ovat jo pitkällä kuntoutuksissaan, mutta tositoimiin miehiä ei ole vielä odotettavissa. Muutoin joukkue on terve ja hyvässä iskussa. Joensuulaisten riveistä puuttuvat loukkaantumisten takia sekä Tarmo Koivuranta että Johannes Mononen – molemmat entisiä AC Oulun pelaajia.

Seuraa heitä, JIPPO:
#12 Lassi Hurskainen – YouTubesta tuttu taitava maalivahti, jonka jalkapallovideot ovat ihastuttaneet ympäri maailman.
Tutustu Hurskaiseen YouTubessa: https://www.youtube.com/channel/HC-vJoIbaCsEA
Päävalmentaja Jarmo Korhonen – Aiempina vuosina on saanut materiaalista lähes kaiken irti, nyt menossa vaikeampi jakso. Millainen on joukkueen peli-ilme Oulussa?

AC Oulu – JIPPO
Lauantaina 6.7. klo 16:00

Raatin stadionilla
Tervetuloa!

Lue uusin ACIAA-lehti tästä>>

Katso ottelu livenä netistä hintaan 8 euroa>>

Tärkeää tietoa ottelutapahtumasta

  • S-Etukortilla kyseiseen otteluun kaksi yhden hinnalla aurinkokatsomoon!
  • Sisääntulo ja lipunmyynti vain kaupungin päädyn sisääntuloväylistä
  • VIP-vieraat infopisteen kautta (uimahallin sisääntuloaula)
  • Portit ja palvelut avautuvat tunti ennen ottelua
  • Kaikki AC Oulun pääsylipuista täältä>>
  • Maksuvälineenä anniskelualueilla, lippuluukuilla ja osassa kioskeista käy myös pankkikortti
  • Varmin ja nopein tapa asioida on käteinen tasarahalla
  • Alennuksiin oikeuttavat todistukset on esitettävä joka kerta
  • Ei sateenvarjoja stadionalueelle

ACOTV

Yhteistyössä
Otteluennakko