AC Oulu hakee lauantaina Turussa Liigacupin voittoa.
AC Oulun vahva talvikausi saa huipennuksensa lauantaina Turussa FC Interiä vastaan, kun Liigacupin finaali potkaistaan käyntiin klo 17.
Ennen kuin jatketaan maalivahti Miguel Santosin kuulumisilla, niin muistutetaan, että pelin näet vain Ruudusta, kuten koko Veikkausliigakaudenkin.
Joten tilaa ikioma Ruutusi tästä ja nyt.
Sitten Santosiin, joka on operoinut Laivastonsinisten maalilla tavalla, joka ei ole jäänyt keneltäkään näkemättä. Portugalilaisvahti on kuulunut kiistatta Suomen pimeän talven parhaisiin maalivahteihin.
Lauantaina Santosin osaamiselle on jälleen kysyntää, kun oululaiset haluavat pysäyttää FC Interin.
– Olen todella innoissani tästä asetelmasta, että pelaamme ensimmäisestä pokaalistamme. Tätä varten on tehty läpi talven töitä ja nyt sitä työn laatua jälleen mitataan, Santos pohtii.
– Finaaliin pääseminen kertoo mielestäni ennen kaikkea meidän arjen tekemisen tasosta. Yhtä lailla on tärkeää ymmärtää, että emme ole voittaneet vielä yhtään mitään ja Veikkausliigakausihan ei ole vielä edes käynnissä.

Täksi kaudeksi Ouluun FF Jarosta siirtynyt Santos on pitänyt näkemästään ja kokemastaan. Ja kun pelaaja viihtyy arjessa, ovat itse ottelutapahtumat parhaimmillaan juhlaa laadukkaan maalivahtipelin tarjoamana.
– Me olemme sitoutunut, työteliäs, nälkäinen ja laadukas joukkue. On todella hienoa olla osa tätä projektia. Haluan antaa omalla tekemiselläni takaisin seuralle sen, mitä koen saavani tästä yhteisöstä joka päivä.
Lauantain finaalista on odotettavissa kuuman tasainen vääntö, kahden talvikauden parhaan joukkueen välillä. Oman mausteensa otteluun tuo Veritas Stadion, joka tarjoilee oululaisille ensimmäisen ulko-olosuhteen vuonna 2026.
– Luvassa on varmasti kauden toistaiseksi kovin peli. Ulkona pelaaminen on meille myös tavallaan uusi juttu hallipelien jälkeen, mutta uskon meidän sopeutuvan tilanteeseen nopeasti. Joka tapauksessa meidän on löydettävä keinot FC Interin kaatoon ja toimittava pelillisesti sen mukaisesti.
– Tärkeintä on mielestäni kuitenkin se, että oma pelimme tulee aina ensin. Pakotamme vastustajan pelaamaan, kuten me haluamme. Se on ehdoton tahtotilamme. Lauantain tasaisessa finaalissa saamme varmasti myös omat maalipaikkamme, ja silloin on iskettävä.
FC Inter – AC Oulu käynnistyy Ruudussa lauantaina 16.45!

