Ennakko Edustus

AC Oulu ja VPS ottavat yhteen Raatissa lauantaina 13.5. klo 17.00 alkavassa ottelussa. Uudistunut Codemate VIP-tila avataan poikkeuksellisesti jo puolitoista tuntia ennen ottelun alkua eli klo 15.30. Luvassa on nimittäin livemusaa ja esiintyjänä upea Hymyhuulet-yhtye. Tervetuloa nauttimaan hyvästä musiikista ja ruoasta sekä parhaasta seurasta. Liput otteluun ovat myynnissä Laivastonsinisessä seurakaupassa.

AC Oulu ja VPS kohtaavat toistamiseen tälle keväälle. Edellinen kohtaaminen oli talvikaudella Liigacupissa ja silloin joukkueet joutuivat tyytymään tasapeliin. Vepsu on odotettu vierailija, sillä ainakin oululaisilla on hieman hampaankolossa aiemmista kohtaamisista. Vaasalaiset ovat olleet tylyvastustaja pidemmän aikaa, kun edellinen voitto on kaudelta 2020 Ykkösessä. LIsäksi AC Oulu ei ole koskaan voittanut mustavalkoraitaisia Veikkausliigassa. Yhteensä on pelattu kahdeksan ottelua, joissa vaasalaiset ovat olleet viisi kertaa parempi ja kolme kertaa on jaettu pisteet. Myöskään historian pitkässä taulukossa tilasto ei mairittele, joten lauantaina voisi olla aika alkaa kääntämään näitä tilastoja toiseen asentoon.

VPS, antijalkapalloa meille, kuten AC Oulun päävalmentaja Ricardo Duarte luonnehti vierailijan pelityyliä ennen edellistä kohtaamista. Päävalmentaja Jussi Nuorelan luotsaaman vaasalaisjoukkueen peli ei ole vielä lähtenyt lentoon, kuten viime kaudella, mutta heillä on potentiaalia suorittaa alkukautta paremmin. Vaasalaiset ovat kärsineet alkukauden maalinteko-ongelmista, mutta edellisessä ottelussa IFK Mariehamnia vastaan he saivat helpotusta tuskaansa ja voittivat samalla ensimmäisen ottelun sarjassa. Neljään ensimmäiseen otteluun he eivät pystyneet tekemään yhtään maalia. Lauantaina Raattiin astelee siis vastustaja, jolla on helpottava voitto alla, mikä varmasti tuo heille lisäbuustia otteluun.

Jos aiemman luetellun historian päälle lisätään se, ettei AC Oulu ole tehnyt Raatissa maalia 7,5 tuntiin, niin lauantaina on suuri vuori kiivettävänä. Se kuulostaa isolta luvulta, mutta kaikki tilastot ja putket murtuu joskus ja niitä joukkue lähtee lauantaina muuttamaan.

Lauantaina on kyse pääasiassa siitä, että haluamme ensimmäisen kotivoiton tälle kaudelle. VPS on meille tuttu vastustaja ja ainoa, jota emme ole pystyneet voittamaan, jos lasketaan tämän kauden lisäksi edellinen ja talven Liigacup. Mutta joukkueen tärkein tehtävä on keskittyä ottamaan ensimmäiset kolme pistettä kotona.

Päävalmentaja Ricardo Duarte

Se niistä tilastoista! Uusi kausi, uusi peli ja uusi mahdollisuus! Niistä lauantai on tehty! Joukkue on osoittanut olevansa todella kova ja varsinkin tiukan paikan tullen vielä kovempi. Raatin nurmelle astuu huomenna varmasti taisteleva, rohkea ja ylpeä joukkue. Laivastonsiniset haluavat taistella voiton ja ottaa kolme pistettä kotiyleisön edessä. Tuumaakaan ei tule oululaiset antamaan periksi, se on varmaa. Lauantaille on luvassa kaiken lisäksi kevään lämpimin pelipäivä, joten kaikki elementit on kunnossa hyvälle ottelulle. Tule kannustamaan AC Oulu voittoon ja sen jälkeen vedetään porukalla Cha Cha Chaata, niin että stadion raikuu!

ACOTV

Yhteistyössä
Otteluennakko