Ennakko Edustus

AC Oulu ja IFK Mariehamn iskevät yhteen lauantaina Veikkausliigan ottelussa klo 17.00 alkaen Raatin stadionilla.

Kova ottelutahti jatkuu edelleen – molemmat joukkueet pelasivat Suomen Cupin ottelun keskiviikkona. AC Oulu eteni jatkoon rangaistuslaukauskilpailun jälkeen FC Hakan kustannuksella. IFK pääsi huomattavasti helpommalla, kun Nelosessa pelaava Turun Raittius Kerho kaatui tylysti lukemin 7-0.

Veikkausliigassa AC Oulu löytyy sarjataulukosta sijalta neljä. Laivastonsiniset ovat keränneet yhdeksästä ottelusta 14 pistettä. Saarelaiset pitävät hallussaan 10. sijaa kuudella pisteellä. IFK on kuitenkin kerännyt pisteistään viisi kolmesta edellisestä ottelusta – se onnistui voittamaan FC Hakan lukemin 2-1 ja päätymään tasapeliin FC Interin ja HJK:n kanssa, joten kuntopuntari näyttää vahvasti ylöspäin. AC Oulu haki edellisellä kierroksella 2-1-voiton FC Lahdesta.

Historian saatossa joukkueet ovat kohdanneet 13 kertaa. AC Oulu on voittanut viidesti, IFK Mariehamn kuudesti ja kahdesti pisteet on jaettu – tasaista on siis aina ollut. AC Oulun paidassa kaksi kertaa IFK:ta ovat rokottaneet Niklas Jokelainen ja Michael Lopez. Mariehamnin paras maalintekijä historian saatossa on ollut kolmesti iskenyt Peter Lundberg.

Lauantain ottelua isännöi Liikuntakeskus Hukka. Kaikki hukkalaiset pääsevät otteluun ilmaiseksi jäsenkorttiaan vilauttamalla. Tervetuloa sankoin joukoin Raattiin kannustamaan omat voittoon!

Tiivis ottelutahti jatkuu, kun keskiviikon hienosta Suomen Cupin voitosta on vain pari päivää aikaa ja sen jälkeen palautuminen on ollut tosi tärkeässä roolissa. Lauantaina tulee vastaan IFK Mariehamn kotona, joka ottanut pisteitä tälläkin kaudella parhailta joukkueilta niin kotona kuin vieraissa. Mariehamn ei ole ikinä helppo vastustaja ja heillä on joukkue täynnä oikeasti hyvin hyviä pelaajia, joten meidän pitää huolehtia, että me olemme tarpeeksi palautuneet ja hyvin valmistautuneita lauantain matsiin. Ottelusta tulee taas, kuten kaikista Veikkausliigaotteluista, kova ja uskon pelistä tulevan kunnon taistelu pisteistä.

Kapteeni Rasmus Karjalainen

ACOTV

Yhteistyössä
Otteluennakko