Ennakko Edustus

AC Oulu kohtaa keskiviikkona Rovaniemen keskuskentällä Veikkausliigassa pelaavan Rovaniemen Palloseuran. Kyseessä on jo kolmas harjoitusottelu putkeen, jossa vastassa on liigajoukkue.

RoPS aloittaa kautensa reilun viikon kuluttua keskiviikkona 12.4. Turun Interin vieraana. Sitä ennen RoPS kohtaa AC Oulun Rovaniemen keskuskentällä. AC Oululle ottelu on kolmas kohtaaminen, jossa vastassa on Veikkausliigassa pelaava joukkue. Ensin vastassa oli PS Kemi ja sitten KuPS. Molemmat ottelut päättyivät liigajoukkueiden 1-0 voittoihin.

Nyt keskiviikkona päävalmentaja Rauno Ojanen haluaa nähdä myös Laivastonsinisten tekevän maaleja.

– Nyt on jo vaatteet kuivana viikonlopun lumi-ottelusta Kuopiosta. Kengät eivät aivan ole kuivanneet, mutta kyllä näillä jo pärjää. Keskiviikkona pitäisi olla Rovaniemelle huippu olosuhteet, joten ehkä tulemme saamaan enemmän hyötyä keskiviikon pelistä kauteen valmistautumista varten. Tavoitteena meillä on totutella taas ulkopeleihin ja tehdä maaleja. Kuopion reissuun verrattuna meillä on myös enemmän jätkiä käytettävissä, joten uskon että Rovaniemen reissusta on meille hyötyä, kertoo Ojanen.

A-juniorien lauantaisessa ottelussa päävamman saanut Matias Lindfors on sairaslomalla viikon verran. Hänellä todettiin tutkimuksissa aivotärähdys. KuPS-ottelussa David Ramadingaye sai pienen jalkavamman, joten hän ei ole käytettävissä Rovaniemellä. Niko Ronkaisen polvi on tähystetty, joten poissaoloa kertyy vielä ainakin pari viikkoa. Joukkueessa olleet mahatautipotilaat ovat palanneet jo harjoituksiin.

Rovaniemen Palloseuran joukkue on vahvistunut juuri kauden alla muutamalla kovalla pelimiehellä. Viime kaudella HJK:n topparina luutinut Ivan Tatomirovic siirtyi maaliskuun lopussa RoPS:n.

– Siellä on vastassa kova porukka. Nämä on kuitenkin meille hyviä otteluita, koska pääsemme kohtaamaan kovia liigajoukkueita, päättää Ojanen.

AC Oulun A-junioreilla on tulevana lauantaina 8.4. klo 13.30 edessä joukkueen historian tärkein ottelu. Voitolla nuoret Laivastonsiniset pelaavat A-juniorien SM-sarjaa kaudella 2017. Vastaan asettuu Kaarinan Pojat. Kentällä tullaan näkemään varmasti myös edustusjoukkueen pelaajia. Liput otteluun maksavat 5€, erityisryhmät ja lapset 7-16v 3€, kausikorteilla ilmaiseksi!