Ennakko Edustus

AC Oulun edustusjoukkuee kohtaa Veikkausliigassa pelaavan Kuopion Palloseuran Savon Sanomat Areenalla klo 16.00 alkavassa harjoitusottelussa. Heinäpään tekonurmella taistellaan samalla kellonlyömällä paikasta A-juniorien SM-karsinnan jatkokarsintapaikasta. Vastassa AC Oulun A-junioreilla on VPS-j.

AC Oulu kohtaa harjoitusottelussa Jani Honkavaaran luotsaaman Kuopion Palloseuran. Honkavaara on valmensi vielä viime kauden alussa HIFK:ta, mutta siirtyi täksi kaudeksi kuopiolaisjoukkueen peräsimeen. AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen tuntee Honkavaaran hyvin, ja niin varmasti tekee myös täksi kaudeksi laivastonsinisiin HIFK:sta siirtynyt hyökkääjä Tuomas ”Mude” Mustonen. Kuopiolaisten riveissä nähdään mm. maalivahti Otso Virtanen, puolustaja Sebastian Sorsa, keskikenttäpelaaja Ville Saxman sekä ex-ACO Joni Mäkelä

Laivastonsiniset matkaavat Kuopioon kapealla ringillä, sillä muutama pelaaja on ollut mahataudissa sekä nelikko Samuli Leppälä, Samuel Kurttila, Matias Lindfors sekä Petteri Pietola pelaavat tärkeässä A-juniorien ottelussa. 

– Kohtasimme KuPS:n myös viime kaudella harjoitusottelussa Kuopiossa. Meillä oli tuolloin kapea miehistö, ja niin tulee olemaan myös nyt. KuPS:lla on tällä kaudella selvästi kovempi jengi kasassa, jossa on paljon potentiaalia. Vaikka emme pääse liikkeelle parhaimmalla kokoonpanolla, lähdemme hakemaan tulosta. Näitä otteluita me haluamme, koska pystymme mittaamaan tämän hetkisen tasomme, kertoo päävalmentaja Ojanen. 

KuPS-ottelun alla AC Oulu teki keskikentälle uuden hankinnan. Kroaatti Marin Glavas on Ojasen mielestä vaikuttanut mielenkiintoiselta pelaajalta. 

– Marin on tullut hyvin mukaan joukkueeseen. Hän on ollut kaksi kuukautta poissa joukkueharjoituksista, eikä ole pitkään aikaan pelannut tekonurmella, joten hänellä kestää hieman aikaa päästä muiden kanssa samalla tasolle. Itse ottelu tulee olemaan meidän ensimmäinen ottelumme ulkona, ja jos säätiedotukset pitävät paikkansa, pelaamme lumisateessa. Mielenkiintoinen ottelu siis tulossa, kitetyttää päävalmentaja Ojanen. 

AC Oulun A-juniorit siis kohtaavat klo 16.00 Heinäpään tekonurmella Vaasan Palloseuran juniorit. Ottelussa on kovat panokset, sillä voitolla Laivastonsiniset varmistavat paikan jatkokarsinnassa. Tätä myöten mahdollisuus lopulliseen SM-paikkaan säilyy. Tervetuloa siis kannustamaan nuoret Laivastonsiniset voittoon!