Ennakko Edustus

Perinteinen Tampereen Ilves, Ykkösen yksi suurista ennakkosuosikeista saapuu huomenna lauantaina AC Oulun vieraaksi. Vaikean alkukauden jälkeen koneen käyntiin saanut petolauma kohtaa isäntäjoukkueen Raatissa klo 17:00 alkavassa ottelussa.

AC Oulu ja Ilves löytyvät tällä hetkellä sarjataulukossa sijoilta neljä ja viisi. Ilves on kerännyt alkukauden seitsemästä ottelusta 11 pistettä, AC Oulun 9 pistettä vastaan. Sarja on kuitenkin tasainen ja vasta aivan alkuvaiheissa.

Mika Malisen luotsaama tamperelaisryhmä lähti sarjakauteen yhtenä suurimmista ennakkosuosikeista – joukkue vilisee kovia nimimiehiä, kuten Jonne Hjelm, Antti Hynynen ja Mika Hilander. Ryhmä on erittäin laadukas ja laaja, joka tekee Malisen työstä samalla sekä helppoa, että vaikeaa.

AC Oulu palasi voittojen tielle edellisessä kotiottelussa viime sunnuntaina – FC Viikingit passitettiin kotimatkalle 2-1-tappio niskassa. Etenkin ottelun avausjakso oli laivastonsinisiltä loistavaa peliä. Huomenna vastus kuitenkin kovenee, joten Rauno Ojasen on saatava ryhmänsä pelaamaan tiivistä puolustusta ja rohkeaa hyökkäämistä.

– Ilves on sarjan parhaita joukkueita, ehdottomasti. Heiltä löytyy kokemusta ja nuoruutta, vahvoja yksilöitä ja he pelaavat joukkueena tiiviisti. Meidän täytyy tuoda oman pelin parhaat elementit ja pelata vahvuuksilla. Edellisessä ottelussa avausjakso oli loistavaa peliä, mutta kaasu täytyy pitää pohjassa loppuun saakka, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen ennakoi.

AC Oulun kokoonpanoon palaa pelikiellon kärsinyt Janne Hietanen. Pekka Räisäsen pelaaminen on vielä epävarmaa. Aapo Heikkilä on varmuudella poissa kokoonpanosta.

AC Oulu – Ilves
lauantaina 7.6. klo 17:00
Raatin stadionilla

Tervetuloa!

KATSO 8 EURON SELOSTETTU LIVESTREAM-LÄHETYS TÄSTÄ LINKISTÄ>> 

Lue ACIAA-lehti tästä>> 

Ottelussa Kesä-VIP! VIP-tila sijaitsee remontin vuoksi pääkatsomon Tuiran päädyn ylätasanteella. Kulku normaalisti uimahallin sisääntuloaulasta.

Tärkeää tietoa ottelutapahtumasta

  • Sisääntulo ja lipunmyynti vain kaupungin päädyn sisääntuloväylistä
  • VIP-vieraat infopisteen kautta (uimahallin sisääntuloaula)
  • Portit ja palvelut avautuvat tunti ennen ottelua
  • Kaikki AC Oulun pääsylipuista täältä>>
  • Maksuvälineenä anniskelualueilla, lippuluukuilla ja osassa kioskeista käy myös pankkikortti
  • Varmin ja nopein tapa asioida on käteinen tasarahalla
  • Alennuksiin oikeuttavat todistukset on esitettävä joka kerta
  • Ei sateenvarjoja stadionalueelle

ACOTV

Yhteistyössä
Otteluennakko