Ennakko Edustus

Sarjassa toisena olevalla AC Oululla on jäljellä tällä kaudella vielä viisi ottelua. Loppuohjelma on erittäin haastava, sillä vierasotteluissa oululaisia isännöivät FC Viikingit, JIPPO ja PK-35. Raatissa kohdataan puolestaan paikallisvastustaja OPS sekä lähes paikalliskumppani PS Kemi. Jokaisessa ottelussa vaaditaan siis onnistunutta suoritusta, mikäli täysi pistepotti mielitään napata.

Kuntopuntarin perusteella AC Oulu on kuitenkin syksyn kuumin joukkue ja voi näin ollen lähteä luottavaisella mielellä loppurutistukseen. Elo- ja syyskuussa AC Oulu on saalistanut kuudesta ottelustaan 16 pistettä viiden voiton ja yhden tasapelin myötä. Myös näiden otteluiden maaliero, 19 – 3, kertoo vahvasta vireestä.

– Meillä on kaiken kaikkiaan hyvä tilanne. Koko joukkue on terve, joten pelipaikoille on hyvää kilpailua, eikä avauskokoonpanokaan ole vielä ihan selvä, koska nyt on hyvin tyrkyllä pelaajia. Harjoituksissa on ollut oikein hyvää ja iloista meininkiä. Tällaisen hyvän putken jälkeen tietenkin kaikki positiiviset asiat vielä korostuvat, päävalmentaja Juha Malinen kertoo.

– Matkustamme jo lauantaina Lahteen ja valmistaudumme otteluun siellä. Ensin oli ajatuksena mennä Helsinkiin lentämällä, koska seuraava ottelu on jo keskiviikkona, mutta pelaajilta tuli viestiä, että he haluavat jatkaa tällä systeemillä, millä on menty pitkät vierasmatkat viime kaudesta lähtien. Saamme olla yhdessä ja valmistautua peliin huolella, Malinen taustoittaa.

Jos on AC Oulu positiivisessa myötätuulessa, voidaan kuitenkin samaa sanoa myös sunnuntain isäntä Viikingeistä. Itä-Helsingin ylpeys on aikaisempina kausina notkahtanut usein nimenomaan syksyllä, mutta tällä kertaa Ilkka Jäntin komennossa tahti on ollut täysin päinvastainen. Neljässä edellisessä ottelussaan Viikingit on murskannut KPV:n peräti 8 – 1, pelannut Oulussa tasapelin OPS:n kanssa, kaatanut kotikentällään sarjajohtaja FC Lahden sekä pelannut tasapelin PK-35:n kanssa.

Kaikki sarjan kärkijoukkueet ovat siis peräkkäin jääneet ilman voittoa Viikinkejä vastaan. Seuraavaksi on AC Oulun vuoro yrittää, mutta selvää on, ettei tehtävä tule olemaan helppo myöskään oululaisille.

– Viikingit on toiminut kärjentasoittajana. He ovat pelanneet suurin piirtein samalla kokoonpanolla noin kuukauden ja ottaneet kovia päänahkoja. Heillä on paljon hyviä hyökkääviä pelaajia ja puolustuspeli on yksinkertaisen vahvaa. Esimerkiksi Lahdella ei ollut heitä vastaan oikeastaan lainkaan maalipaikkoja, toteaa Malinen.

Vuosaarelaisten tehomies on tällä kaudella ollut komean nousun Ykkösen eliittiin tehnyt Ville Salmikivi. Vasta 19-vuotias hyökkääjä johtaa Ykkösen maalintekijätilastoa ja paukutti esimerkiksi elokuussa peräti kuusi maalia neljässä ottelussa. Sunnuntaina kentällä nähdäänkin Ykkösen kolme parasta maalintekijää, kun Salmikivi saa vastaansa maalitilaston kakkosen Dritan Stafsulan (12 maalia) ja kolmosen Randy Edwini-Bonsun (10 maalia).


Viime viikonloppuna hattutempun tehnyt Edwini-Bonsu pyrkii taas karkuun Viikinkien puolustukselta. Edellisessä kohtaamisessa kanadalainen kuritti punapaitoja kahdesti. Kuva: Tapani Pikkarainen

Viikinkien hyökkäyksessä myös AC Oulun entinen pelaaja Joni Korhonen (8 maalia) sekä Ykkösen konkarit Eero Peltonen ja Jussi Peteri antavat Salmikiven alapuolella vaarallista taustatukea maalintekoon.

– Puolustuspäässäkin heillä on hyviä pelaajia. Heikki Pulkkinen on tervehtynyt ja Tomi Nyman on huipputoppari tässä sarjassa. Meitä vastaan Nyman aloitti viimeksi kärjessä ja yllätysvetoja voi tulla nytkin. Suuri haaste meillä on edessä, Malinen painottaa.

Viikinkien kokoonpanosta puuttuvat sunnuntaina pelikieltojen takia laitapuolustaja Teemu Honkaniemi ja laitahyökkääjä Carlos E. Gonzales, mutta leveyttä punapaitojen materiaalissa silti riittää.

Oman haasteensa otteluun tuo myös Heteniityn syksyinen luonnonnurmi, joka ei enää parhaassa kunnossaan ole.

– Olemme treenanneet Heinäpään harjoituskentillä, jotka nekään eivät kuntonsa puolesta enää aiheuta hurraahuutoja tähän aikaan vuodesta. Nyt emme ole edes yrittäneet etsiä kentästä huippukohtia tätä peliä silmälläpitäen. Tiettyjä rajoitteita pallolliseen peliin kenttä varmasti tuo, mutta se kuuluu jalkapalloon, enkä halua kuulla sen suhteen mitään selityksiä ennen ottelua tai sen jälkeen, kuittaa Malinen.

Odotettavissa on joka tapauksessa hurja taistelu tuikitärkeistä sarjapisteistä kahden tutun kiistakumppanin välillä. Kaudesta 2003 lähtien Viikingit ja AC Oulu ovat kohdanneet toisensa virallisissa sarjaotteluissa Ykkösessä sekä Veikkausliigassa yhteensä 15 kertaa. Kaksikon tasaisuudesta kaiken oleellisen kertoo otteluvoittotilasto, joka on tällä hetkellä AC Oulun eduksi niukasti 5 – 4. Tasapeliin on päädytty kuusi kertaa.

Tämän kauden ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen pelattiin kesäkuussa, jolloin AC Oulu voitti uusitun Raatin stadionin avausottelun Randy Edwini-Bonsun kahdella maalilla 2-1-lukemin. Viikinkien ainokaisen teki tuolloin Jussi Peteri.

Viikinkien ja AC Oulun välinen ottelu alkaa Vuosaaren Heteniityn kentällä sunnuntaina klo 18.30. YLE Urheilu näyttää ottelun suorana lähetyksenä verkkosivullaan!

(Toimitus)