Ennakko Edustus

Kolme kierrosta pelattu, kolme voittoa, maaliero 3-0 ja sarjan kärkipaikka. Siinä lähtökohdat, josta AC Oulu kohtaa keskiviikko-iltana OPS:n kauden ensimmäisessä Oulun Derbyssä.

Laivastonsiniset ovat siis aloittaneet kautensa ennätyshyvin. Kolme upeaa voittoa, ja sarjan kärkipaikka. Se on ennennäkemätöntä ja historiallista AC Oululle. Keskiviikkona eteen tulee uusi haaste, kun ensimmäinen osaottelu Oulun herruudesta pelataan Raatin stadionilla. Tänä vuonna derbyjä on kolme, kaksi OPS:n kotiotteluna ja yksi AC Oulun. 

AC Oulu ja OPS ovat kohdanneet virallisissa otteluissa toisensa 10 kertaa ennen keskiviikon kamppailua. Laivastonsiniset ovat kairanneet kohtaamisista kuusi voittoa, ja neljä kertaa on päädytty tasapeliin. 

Edelliset kohtaamiset – AC Oulu:

AC Oulu – Gnistan 1-0

AC Oulu – FC Haka 1-0

TPS – AC Oulu 0-1

Edelliset kohtaamiset – OPS:

GrIFK – OPS 0-2

OPS – Gnistan 1-1

– Mukava kohdata OPS, vanha seura minulle, jonka kanssa taistellaan Oulun herruudesta. Vaikea sanoa minkälainen OPS kentällä tulee olemaan, mutta olen varma he tulevat taistelemaan loppuun asti. Ehdottomasti lähdetään voittamaan keskiviikkona. Muutamia tuttuja tulee olemaan kentällä, joten tottakai se tuo lisämausteen otteluun. Kannattajia toivotaan sankoin joukoin paikalle, te olette tärkeitä, kertoi AC Oulun hyökkääjä Juuso Kemppainen

– Tottakai se on mahtavaa, kun on saatu näin hyvä kauden aloitus. Jätkillä on kova itseluottamus tällä hetkellä. Voidaan lähteä pelaamaan paineetta. Tiedetään OPS:n vahvuudet ja heikkoudet. Meillä on suhteellisen nuori joukkue, joten nyt tarvitaan kokeneempien jätkien panosta, kertoi työn touhusta tavoitettu päävalmentaja Rauno Ojanen

Kokoonpanotilanne

AC Oulu pääsee otteluun täydellä ryhmällä. Muutamien pelaajien kohdalla on kysymysmerkkejä, joten pelikunto ratkeaa ottelupäivänä. Debyytin kokoonpanossa tekee Hannes Seikkala.

Seuraa heitä

Sasa Jovovic iski kauden ensimmäisen maalin Turussa. Jatkuuko serbihyökkääjän maalinteko Raatissa? Ikinuori Markus Heikkinen luutii AC Oulun alakerrassa, joten kannattaa pitää mielessä herra numero kuusi. Oululaissyntyinen Laivastonsinisten kapteeni David Ramadingaye on ottanut entistä isomman roolin keskikentältä.