Ennakko Edustus

Ykkösen sarjakausi 2014 paketoidaan huomenna lauantaina. AC Oulu kohtaa päätöskierroksella JJK:n vieraskentällä. Oululaisilla riittää rutkasti pelattavaa, sillä haarukassa ovat sarjasijoitukset 3-6.

AC Oulu on pelannut uskomattoman 13 ottelun tappiottoman putken. Edellisellä kierroksella Ilves kaatui 4-1-lukemin kotikentällä. Putkesta huolimatta laivastonsinisellä joukkueella on vielä runsaati pelattavaa – mahdollisia sarjasijoituksia ovat vielä sijat 3, 4, 5 ja 6. Viiden joukkoon selviäminen tietää automaattisesti yhtä kotiottelua enemmän tulevalle kaudella, jota voidaan pitää urheilullisesti ja taloudellisesti erittäin merkittävänä asiana.

Joukkueet ovat kohdanneet kuluvalla kaudella kaksi kertaa. Jyväskylässä pelattu ensimmäinen ottelu päättyi JJK:n 3-0-kotivoittoon ja Oulussa pelatussa kamppailussa AC Oulu oli parempi 3-1-luvuin. Tasaista vääntöä on luvassa taatusti myös huomenna.

Kommentit

– JJK on arvaamaton joukkue – heiltä löytyy tarvittavaa kokemusta sekä nuorta intoa. Vaikka otteet ovat ailahdelleet, he ovat saalistaneet paljon pisteitä kärkipään joukkueilta ja jokainen haluaa varmasti päättää kautensa voittoon. Niin haluamme mekin, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen kertoo.

 

– Me olemme pelanneet uskomattoman sarjan puolikkaan. Sen tahtotilan ja joukkuepelaamisen tulee jatkua myös huomenna. Jos kävisi niin, että jäisimme sarjassa 6. sijalle, voisin sanoa tämän upean putken menneen hukkaan. Me haluamme mitalin ja siihen on vielä hyvä mahdollisuus. Ottelu on jokaiselle kauden viimeinen ja Nurelle (Mika Nurmela) uran viimeinen, paikalle on tulossa lisäksi suuri määrä faneja Oulusta – joukkueen täytyy yksinkertaisesti syttyä valtaisaan taisteluun, Ojanen naulaa.

Kokoonpanotilanne

AC Oulun kokoonpanosta puuttuu kaksi tärkeää pelaajaa, kun Janne Hietanen ja Dritan Stafsula kärsivät pelikieltoja. Laajasta ringistä löytyy kuitenkin uusia vastuunkantajia ja kilpailu avauskokoonpanon paikoista on yhä kovaa.

Seuraa heitä

#7 Mika Nurmela, AC Oulu
Keisari.

#10 Tommi Kari, JJK
Lahilainen kotona.

ACOTV

Yhteistyössä
Otteluennakko