Ennakko Edustus

Ykkösen juhannustauko on ohi. Sarja jatkuu AC Oulun osalta heti tiistaina Helsingissä Gnistanin vieraana.

AC Oulu ja Gnistan ovat kohdanneet historian aikana vasta kerran. Alkukaudella Raatissa pelattu ottelu päättyi Laivastonsinisten voittoon. Voittomaalin ottelussa iski Eero-Matti Auvinen

Laivastonsiniset voittivat viime kierroksella EIF:n 1-0 dramaattisessa ottelussa. Palloliitto määräsi kuitenkin ottelun uusittavaksi tuomarivirheen vuoksi. Uusintaottelun ajankohtaa ei ole vielä päätetty. Kotijoukkue Gnistanin edellisestä ottelusta on kulunut jo tovi. Joukkue kohtasi Pietarsaaren Jaron 13. kesäkuuta. Tuolloin vierailijajoukkue Jaro oli vahvempi lukemin 2-3.

Gnistan löytyy tällä hetkellä sarjataulukosta viimeiseltä sijalta. Kasassa on kolme pistettä, kolmesta tasapelistä. AC Oululle pisteitä on kasassa 11 kahdeksasta pelatusta ottelusta. 

Gnistanin pitkäaikainen hyökkääjä ja runsaasti maaleja seurassa iskenyt hyökkääjä Tuomas Mustonen edustaa tällä kaudella Laivastonsinisiä. 

– Tosi iso ottelu itselle, paljon tuttuja, historiaa seurassa ja stadionilla. Sanoin aiemmin Makolle että tämä on mulle yhtä iso matsi kuin hänelle oli Eurooppa-liigan karsinta Wienissä Klubin paidassa. Oli kiva päästä viime kierroksella maalinmakuun, vaikka ottelu joudutaankin uusimaan, kiva päästä pelaamaan yksi peli enemmän. Joukkueena meidän pitää parantaa omaa tekemistä ja keskittyä nyt olennaiseen, kertoo Mustonen. 

AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen kertoo että kokoonpanossa nähdään pieniä muutoksia. 

– Ollaan saatu hyvin treenattua viime aikoina. Lähdetään toivekkaana kohti Helsinkiä. Kotijoukkue Gnistanilla on ollut hieman vaikea kauden aloitus, mutta koskaan ei saa lähtä pelaamaan takki auki. Pelipaikalla on uusi tekonurmi, joten mukava päästä pelaamaan hyvälle kentälle, kertoo joukkueen linja-autosta tavoitettu Ojanen. 

Kokoonpanotilanne

Kokoonpanosta poissa on hyökkääjä Petteri Pietola