Ennakko Edustus

AC Oulu ja Turun Palloseura iskevät yhteen lauantaina klo 15.00 Raatissa.

Ennen kauden alkua moni osasi odottaa syyskuun puoliväliin kovia panoksia joukkueiden välille. Panoksia lauantaina siis riittää, mutta syy on taatusti monelle yllätys.

AC Oulun kausi on, kuten tiedetään, ollut erittäin haasteellinen. Se pelaa loppukaudella sijoista 6-10. Sarjapaikan säilyttäminen on luonnollisesti minimitavoite. TPS on sarjassa toisena ja tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että turkulaiset nähdään jälleen karsintaotteluissa. Viime vuonna KPV tiputti raitapaidat Ykkösen.

Joukkueet ovat kohdanneet kauden aikana kaksi kertaa. Molemmat ottelut ovat päättyneet TPS:n voittoon – joukkue on ollut historian saatossa AC Oululle todella vaikea pala purtavaksi, mutta uusi päivä on aina uusi mahdollisuus – siitä lähtökohdasta kotijoukkueen täytyy ammentaa.

Tällä viikolla AC Oulun urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen on nähty aikaisempaa useammin joukkueen harjoituksissa valmennusryhmän tukena.

Kommentit

– Tällä viikolla olen siis ollut mukana harjoituksissa ja palavereissa. Palavereissa olen ollut myös pelaajien kanssa. Toivottavasti olen voinut auttaa tässä tilanteessa sekä valmentajia, että pelaajia eli koko joukkuetta. Nyt täytyy puhaltaa entistä enemmän yhteen hiileen, Heikkinen kommentoi.

Kokoonpanotilanne

Pelikieltoa kärsivät Fugo Segawa ja Venicio Ferreira. Loukkaantumisista pitkään kärsinyt Samuel Kurttila hakee pelituntumaa OLS:n paidasta. Nuoret miehet Miika Koskela ja Lasse Ikonen ovat palanneet maajoukkuetehtavistä ja ovat käytettävissä. Toinen heistä nähdään avauskokoonpanossa asti!