Ennakko Edustus

AC Oulu ja FF Jaro kohtaavat lauantaina 5.10. klo 17.00 alkavassa ottelussa Raatin stadionilla. Joukkueiden kohtaaminen on AC Oulun viimeinen kotiottelu kaudella 2019.

AC Oulun kotiotteluiden saldo tältä kaudelta, ei yhtään voittoa, hakee valitettavasti vertaistaan Suomen kentiltä viime vuosilta. Lauantaina oululaisjoukkueella on viimeinen mahdollisuus kiillottaa siltä osin kilpensä ja napata yksi täysi pistepotti Raatista, muussa tapauksessa tavoite siirtyy ensi kaudelle.

Vaikka AC Oulu ei onnistunut viime viikonloppuna ottamaan voittoa MYPA:sta, se varmisti silti sarjapaikkansa 1-1-tuloksella. Äärettömän vaikean kauden jälkeen, sitä voidaan pitää minimisuorituksena ja siihen on tällä haavaa tyytyminen. Pelisuoritukset kahdessa edellisessä ottelussa (MuSa-voitto ja MYPA-tasapeli) ovat olleet kuitenkin kokonaisuutena rohkaisevia – esille ovat nousseet esimerkiksi alkukaudella vähemmän vastuuta saaneet hyökkääjä Pekka Welling ja keskikentän Samuli Leppälä, mutta ennen kaikkea joukkueen kokonaisuus on ollut hyvässä tasapainossa.

FF Jaro lähti AC Oulun tavoin sarjakauteen taistelemaan sarjanoususta. Pietarsaarelaiset pelasivat heinäkuun lopussa kaksi ns. kuoleman ottelua. Ensin se voitti kotikentällä hurlumhei-ottelussa AC Oulun lukemin 4-3, mutta seuraavassa ottelussa tullut 2-1-tappio TPS:lle katkaisi Jaron lennon ja taistelun Veikkausliigakarsintaan oikeuttavasta kakkospaikasta. Edellisestä viidestä ottelusta Jaro on voittanut yhden, pelannut kerran tasan ja hävinnyt kolme – näin ollen vahvaa syksyä pelannut KTP on kirinyt ohi kolmanneksi.

Joukkueet ovat kohdanneet kauden aikana siis kaksi kertaa – Oulussa pelattu ensimmäinen kohtaaminen päättyi 0-0-lukemiin ja Pietarsaaressa kotijoukkue oli siis värikkäiden vaiheiden jälkeen parempi 4-3-lukemin.

Kommentit

– On itsestään selvää, että haluamme voittaa kotiottelun. Se on ainoa tavoite, vaikka sarjapaikka viime kierroksella onnistuttiin kampeamaan itselle. Olemme jatkaneet harjoittelua ja valmistautumista ihan normaalisti, sillä joka päivä jokaisen meistä täytyy kehittyä, jotta olemme parempia tulevaisuudessa, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen alleviivaa.

Kokoonpanotilanne

U17-maajoukkueessa esiintyneet ja EM-alkukarsinnan voittaneet Lasse Ikonen ja Miika Koskela ovat jälleen kotona Oulussa, mutta Koskela huilaa lauantain ottelun flunssan vuoksi. Jere Aallikon kausi on paketissa alaraajavamman vuoksi.