Ennakko Edustus

AC Kajaani isännöi AC Oulua Ykkösen ottelussa lauantaina klo 17.00 alkaen. Kisastudio Oulussa nähdään perinteiseen tapaan Wingerissä.

Kausi on ollut molemmille joukkueille raskas. Kun otteluita on molemmilla takana 19 kappaletta, löytyvät joukkueet sarjataulukosta peräkkäisiltä sijoilta 7 ja 8. AC Oulu on kajaanilaisia edellä kolmen pisteen ja paremman maalieron turvin. Voitolla kotijoukkue siis tasoittaisi pisteet ja sitä ei tietysti AC Oulu toivo.

Kauden aikana joukkueet ovat kohdanneet Ykkösen otteluissa kaksi kertaa. Keväällä Kajaanissa ottelua jouduttiin siirtämään kentän ollessa lumen peitossa – AC Oulu haki kuitenkin maukkaan 2-0-voiton, eikä selittelyjä tarvittu. Kesällä Raatissa pelattu ottelu oli mieleenpainuva ja etenkin kotijoukkueen kannalta murheellisella tavalla. AC Oulu johti ottelua kahdella maalilla. Lisäksi AC Kajaani joutui pelaamaan ottelun viimeiset minuutit alivoimalla, mutta niin vain mustavalkoiset tulivat tasoihin ottelun viimeisestä tilanteesta. Osuman tuomaa tuskaa kotiyleisössä ei helpottanut se tosi asia, että pallo pomppi maaliin kapteeni Lassi Nurmoksen kautta.

AC Kajaanin joukkue koostuu taitavista yksilöistä. Joukkueessa on paljon ulkomaalaistaustaisia pelaajia, eikä homma ole lähtenyt toivotulla tavalla lentoon. AC Oulun kausi on niin ikään yhtä taistelua, eikä voittoputkia ole alkukauden jälkeen päästy juhlimaan.

Edellisessä ottelussa AC Oulu koki 1-0-tappion KTP:lle. Erikoista on, että Laivastonsinisten kauden kaikki tappiot ovat tulleet yhden maalin erolla. AC Kajaanin edellinen ottelu MuSa:n vieraana oli melkoista maali-iloittelua, sillä lukemat 5-3 kotijoukkueelle tarjosivat siis yhteensä kahdeksan maalia. Kajaanin hyökkäyspäästä löytyy siis uhkaa, mutta toisaalta AC Oulun tulisi hyödyntää mahdolliset heikkoudet alakerrassa.

Kommentit

– Jälleen hyvä treeniviikko on takana. Siellä ei olla löysätty tekemistä missään vaiheessa. Lähdemme nälkäisinä metsästämään kolmea pistettä. Vaikka alla on kaksi hyvin raskasta tappiota, pitää meidän yhä jaksaa tehdä pienet asiat aina vain paremmin ja sitä kautta on mahdollista saada palkinto. Kajaanilla on joukkue täynnä taitavia yksilöitä, joten meidän pitää pelata hyvin joukkueena ja puolustaa jokainen tilanne loppuun saakka, AC Oulun maalivahti Juhani Pennanen kertoo.

Kokoonpanotilanne

AC Oulun kokoonpanosta ovat sivussa Samuel Kurttila ja Konstantin Belov.